Digi vai peda – sähköiset palvelut haastavat oppijan ja opettajan

Marraskuussa 2022 uutinen kertoi, että Saksa kieltää Microsoftin O365:n käytön kouluissa, koska pilvipohjainen palvelu ei ole EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen, sillä henkilötietoja siirretään Euroopasta Yhdysvaltoihin. Aiemmin heinäkuussa julkaistun toisen uutisen mukaan Tanskan tietosuojaviranomainen kieltää Googlen Chromebookien käytön Helsingörin kunnassa samasta syystä.

Kouluissa käytettävät isot ekosysteemit (Microsoft Teams for Education ja Google Workspace) ovat merkittävä osa Suomen koulujen arkipäivän oppimista ja opetusta. GDPR:n myötä on ryhdytty laajemminkin pohtimaan, mitä asioita opettaja joutuu ottamaan huomioon hyödyntäessään digiä pedagogiikassaan.

Pitkän perinteen mukaisesti kunnat ovat hankkineet yllä mainitut keskitetyt palvelut pääosin jokaiselle oppilaalle. Ne ovat perustyövälineitä koulutyössä ja niiden avulla oppimisessa hankitaan digitaitoja, jotka ovat tärkeitä jatko-opinnoissa ja työelämässä. Ongelmana näissä LMS-tyyppisissä ratkaisuissa on se, että ne kuristavat oppimista homogeeniseen formaattiin, joka on rakennettu digitaaliseksi järjestelmäksi korvaamaan vanhan perinteisen tehtävien palautuksen. Valtaosa koulujen digitaalista oppimista on tehtävienantoa, palauttamista, arviointia eikä se eroa paljonkaan viime vuosikymmenen paperisista vastineestaan. Digitaalisen pedagogiikan tavoitteita ei ehkä saavuteta Classroom- tai Teams-tehtäviä palauttamalla.

Lisäksi opettaja on pedagogisen vapauden myötä toki voinut hyödyntää verkon palveluja oman kiinnostuksensa ja osaamisensa mukaisesti. Nämä palvelut parhaimmillaan monipuolisia ympäristöjä, jotka kehittävät mainiosti substanssiosaamisen lisäksi esim. osallisuutta ja vuorovaikutusta. Ongelmaksi on koettu se, että näitä palveluja ei hankita keskitetysti eikä niihin yleensä ole budjetoitu rahoitusta. Yrittäessään hyödyntää näitä palveluja opettaja siis tavoittelee “ilmaista lounasta”.

Lukion digitaalisuus otti valtavan loikan ylioppilaskirjoitusten sähköistyessä. Kaikilla on laitteet ja digi on keskeinen osa oppimista. Ehkä tässä pakon vauhdittamassa kehityksessä on syytä pysähtyä tutkimaan, millaiseen digitaalisuuteen lukio opiskelijansa johdattaa.

Ylioppilaskirjoitukset määrittävät opetusta ja lukion ensimmäisestä päivästä alkaen. YO-kokeiden digitaalisuus on kapea-alaista. Melkoinen osa tehtävistä on tekstilaatikoiden täyttämistä. Myös opettajat joutuvat koville opiskellessaan mm. Abitin ja Bertan saloja tai poltellessaan muistitikkuja kokeita varten. Opettaja toimii siis teknisenä tukena ilman koulutusta, ja käyttää energiaansa huutamalla apua esim. Facebookissa. Tässä ei liene kysymys tavoitellusta laaja-alaisesta osaamisesta – tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä oppimisessa ja opetuksesta. Päättökokeen ohjaama digitaalisuus on myös kaukana työelämätaidoista. On hämmästyttävää, ettei lukion opettajille ole kyetty tuottamaan helppokäyttöistä ympäristöä päättökokeiden harjoittelemiseen.

Seuraava uusi haaste on jo näköpiirissä: miten tekoälypalvelut vaikuttavat kouluissa. Nämä verkkosivut tuottavat lähes moitteettomia suomenkielisiä artikkeleita muutamalla annetulla ydinsanalla. Ne kääntävät tekstiä kielestä toiseen. Toisten mielestä tekoäly on uhkakuva, koska enää ei ole varmaa, kuka palautettavan tekstin on kirjoittanut – opiskelija vai tekoäly. Toisaalta opettaja voi nähdä tässä mahdollisuuden ja avata tekoäly-problematiikkaa yhdessä opiskelijoiden kanssa ja tutkia, miten tekoälyn tuottamat tekstit rakentuvat ja ovatko ne erilaisia kuin ihmisen tekemät.

Kaikkien näiden haasteiden keskellä on hyvä pohtia, mitä oppimisen digi on ja mihin se parhaiten sopii. Korona-ajan opetus pakotti käyttämään digitaalisia ympäristöjä, jotta oppiminen olisi edes jollain tavalla mahdollista etänä. Tämän ajan jälkeen etäily ei ole kadonnut, vaan hybridioppiminen on osa esim. pienten lukioiden yhteistyötä. Opettajilta on kuitenkin tullut viestejä, että ongelmallisinta etäoppimisessa on luoda vuorovaikutusta ja osallisuutta.

Tämän vuoksi on harmillista, että lukiokoulutuksen opetussuunnitelmassa ei ole juuri lainkaan mainintoja digitaalisuudesta vaan sen oletetaan olevan jo arkipäivää perusopetuksen jälkeen. Uudet lukutaidot ulottuvat myös ohuesti lukioon. Oletuksena siis lienee, että homma on hanskassa, vaikka opettajat opettajat kiivaasti pohtivat sitä, miten verkko-oppimisessa saadaan luotua osallisuutta, vuorovaikutusta ja miten siinä huomioidaan hyvinvointi.

Mielestäni on vahva tarve sille, että tarkastellaan nykyisen digitaalisen oppimisen perusteita ja selkeytetään digin merkitystä oppimisessa. On tärkeää tuoda näkyväksi teknologiataitojen rinnalle ne taidot, jotka ylioppilaskirjoituksista on unohdettu mutta jotka ovat työelämä- ja tulevaisuustaitoja. Niitä ovat digitaalisessa ympäristössä hankittavat vuorovaikutustaidot, osallisuus ja hyvinvointi. Muutoin digitaalisuus jää liian ohueksi päättökokeen kuristuksessa.

Kirjoittaja:
Timo Kainulainen

Artikkelin kuvat: Ai Vectors by Vecteezy ja Pexels.com