Neukkarissa kuultua
SeOppi 2/2015
Teksti: Tarmo Toikkanen
eOppimisen neuvottelukunnan kolumni
Missä on kuusi kärkeä ja hintalappuna 300 miljoonaa? Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeethan ne.
Liikkuva koulu takaa tunnin liikuntaa joka koulupäivään. Istuminenhan on todettu tappavaksi elämäntavaksi, eikä yli kahden tunnin seisoskelukaan ole terveellistä. Onneksi useimmissa kouluissa ollaan jo valmiiksi ulkona ne välitunnit, joten tunti liikkumista kertyy helposti pelkillä välitunneilla. Vai eikö niitä muka lasketa?
Ensimmäisellä luokalla aloitetaan ensimmäinen vieras kieli. Tutkimustenkin mukaan mitä aiemmin, sen helpompaa. Mutta tulisiko sen kielen olla toinen kotimainen, kolmas kotimainen (eli englanti) vai jokin muu? Sivumennen todettakoon, että ohjelmointikielet eivät ole vieraita kieliä. Tai no, tietysti ne ovat kieliä, joilla on sanasto ja kielioppi, mutta toisin kuin puhutut kielet, ohjelmointikielen kielioppi on yksinkertainen ja säännönmukainen ja helppo oppia ja sanastokin on tyypillisesti vain joitain kymmeniä sanoja. Siksipä oppimisen kannalta kyse on aivan eri asiasta.
Peruskoulun sätkiessä kärkihankkeen atraimessa uudistetaan pedagogiikka täysin. Ei ole ihan selvää, mitä uudistus pitää sisällään, mutta se kuulostaa hyvältä. Tähänkin pätee vanha sanonta, jonka mukaan tulevaisuus on jo täällä, se on vain epätasaisesti jakautunut. Autonomiset, korkeasti koulutetut opettajamme tekevät kuten tykkäävät. Osa on jo vuosikymmenet opettanut “uuden pedagogiikan” mukaisesti, osa vieläkin luennoi. Oppiasteen noustessa tuntuu tiedon kaatamisen osuus opetuksessa kasvavan…
Korkea-asteelle tavoitellaan ympärivuotista opetusta ja 20% lisäystä suoritettuihin opintopisteisiin vuosittain. Opiskelijoista vapaa kesä on ollut se aika vuodesta, jolloin voi keskittyä kunnolla yhteen asiaan ja tehdä tiedettä. Sitä ilmeisesti ei enää tarvita? Samalla tutkimus yhä selvemmin pitäisi saada tuottamaan ja liiketoiminnaksi. Tämä luultavasti tarkoittaa, että perustutkimusta on vastaisuudessa entistä vaikeampi tehdä Suomessa. Muistutuksena, että USA nousi tieteen ja teknologian supervallaksi nimenomaan 60- ja 70-luvuilla tehdyn perustutkimuksen voimin. Silloin keksittiin teoreettisia juttuja, joilla ei ollut mitään käytännön potentiaalia. Esimerkiksi laser ja transistori. USAssa kuullaan nykyisin varoittavia puheenvuoroja siitä, että ilman perustiedettä USA degeneroituu halvan teknologian bulkkituottajaksi edelläkävijyyden sijaan.
Työelämän vauhdituksessa puhutaan joustavista poluista eri oppiasteiden välillä sekä valintakokeiden uudistamisesta tiedon pänttäämisen mittaamisesta soveltuvuuden mittaamiseen. Olisiko jo aika heittää peruskoulun numeroarviointi romukoppaan aikansa eläneenä kummajaisena? Numeroilla kun ei ole mitään merkitystä oppilaan tulevaisuuden kannalta paitsi ehkä jatkokoulutuspaikkaa hakiessa “pelkillä papereilla”. Numeroita voidaan ehkä tarvita 6. ja 9. luokan lopussa, mutta muuten todistusten numeroita ei käytetä mihinkään oppimisen tai opetuksen antamisen kannalta hyödylliseen, millään oppiasteella.
Koulutussopimuksen uudistamisesta on vaikea sanoa mitään, sen verran ympäripyöreästi uudistus on kuvattu. Mutta ottaen huomioon, että uuden oppiminen alkaa olla elinkautinen velvollisuus, nuorten ja aikuisten koulutusten karsinoinnin purkaminen lienee järkevää.
Viimeisenä mainittakoon prosenttitaiteen lisääminen ja laajentaminen. Jos termi ei aukea, netti auttaa. Neuvottelukunnan seuraavassa tapaamisessa pureudutaan MOOCeihin, kärkihankkeista huolimatta.
Ceterum censeo, Suomen koulutusjärjestelmä on maailman huippua vain siksi, että meillä on 60-luvulta aloitettu etumatka. Muut maat tulevat nopeammilla autoilla perässä, eivätkä ne ole enää kovin kaukana.
