Kohti digipedagogiikkaa - Kaisa Honkonen, Suomen eOppimiskeskus ry

Etäopetuksen juhlaseminaari – Suomen eOppimiskeskus ry:n puheenvuoro

Julkaistu: 06.11.2020
Muokattu: 06.11.2020
Blogi, Tapahtumat

Etäopetuksen juhlaseminaari #etä100
Puheenvuoron esitysaineisto

Arvoisa juhlaväki,

Olen Kaisa Honkonen, Suomen eOppimiskeskus ry:stä.

Tämä valtava kunnia meille olla tänään täällä mukana juhlistamassa etäopetuksen 100-vuotista taivalta.

Lauri Tuomen puheenvuorossa saimme kuulla upean historiikin miten etäopetus on muotoutunut ja muuntautunut viimeisen sadan vuoden aikana nykyiseen muotoonsa. 

Suomen eOppimiskeskuksen jäsenet ovat olleet mukana tässä kehityskulussa ensin satellittiopetuksessa, sitten telekonferenssijärjestelmien, korppujen ja CD -romppujen kautta tapahtuneessa opetuksessa.  Tänä päivänä, kun katsomme millä tavoin teknologia vaikuttaa opetukseen, koulutukseen, formaaliin ja informaaliin ja non-formaaliin oppimiseen, ei oikeastaan taida olla mahdollista olla saamatta tietoa, mikäli sitä kaipaa. Iso kysymys on millä tavoin tietoa on muotoiltu, miten oppimisen mahdollisuuksia on lähestytty vai onko ollenkaan. Luommeko tietämystä, viisautta – sivistystä? Esimerkiksi Wikipedian artikkeli on vain digitaalinen artikkeli, mutta tarjoaa tietoa käytettäväksi hyvinkin erilaisiin oppimisen hetkiin. 

Tämä kuluva vuosi omassa kauheudessaan – on myös kriisi, joka muuttaa, voisi jopa sanoo, että murtaa toimintatapoja. Tähän asti digitaaliset ympäristöt ovat kehittyneet rauhallisella syklillä. Monet kehittäjäopettajat ovat tottuneet virittämään välineistöjään, välillä vähän ihmemies MacGyver-tyyppisesti, purkalla ja linkkarilla. Parannuksia on saatu, mikäli ohjelmistojen tuottaja on nähnyt ne hyväksi. Pienenä kieliryhmänä suomalaisten on voinut olla hankalaakin saada omia toiveitaan isojen kansainvälisten toimittajien korviin.  

Jos koronakevättä katsoo käyttäjätilastojen valossa: yhdessä yössä eri alustoille pujahti jo pelkästään Suomesta muutama miljoona uutta käyttäjää. Maailman laajuisesti puhutaan miljardeista. Jos lukuja katsotaan perusopetuksen valossa, meillä on noin 40 000 opettajaa, 2000 koulua ja puolimiljoonaa oppilasta. Opettajista vain harvalla oli kokemusta verkkovälitteisestä opetuksesta.

Jokainen softan kehittäjä tietää, että tavallinen käyttäjä käyttää järjestelmää aina väärin ja saa ihmeellisiä erroreja aikaiseksi. Usein todellinen työ alkaa vasta käyttäjien myötä.  

Voi vain kuvitella millainen määrä virheilmoituksia on yhtäkkiä ilmestynyt lokitietoihin ja millä tavoin niitä on lähdetty purkamaan. 

Winston Churchillin sanotaan todenneen “never let a good crisis go to waste” – ei anneta hyvän kriisin mennä hukkaan. 

Teknisesti katsottuna nämä kaikki välineet, joita nyt käytämme, tämä zoomikin on mennyt valovuoden eteenpäin siitä mitä se oli vielä vuosi sitten. Purkkaviritelmät voidaan vihdoin unohtaa. Tavallisen opettajan ei enää tarvitse tietää miten kikkailla voidakseen toteuttaa omaa pedagogiikkaansa digitaalisia välineitä hyödyntäen. Täydellinen ei maailma varmasti vielä ole, mutta roimasti parempi. 

Verkkopedagogiikasta on puhuttu siitä lähtien, kun sähköiset oppimisympäristöt Internetin tultua lähtivät kehittymään. Verkkopedagogiikan rinnalle on kehittynyt laajempi käsite digipedagogiikka. 

Mitä digipedagogiikka tarkoittaa teille? 

Hanne Kolia lainaten digipedagogiikka muodostuu kahdesta sanasta digitaalisuudesta ja pedagogiikasta. Digitaalisuus tarkoittaa jotain mikä on sähköisessä muodossa. Pedagogiikka taas opetuksen järjestämisen tapoja

Muutama vuosi taaksepäin osallistuin IBM:n tekoälytapahtumaan täällä Helsingissä. Siellä eräässä puheenvuorossa otettiin voimakkaasti kantaa mitä on digitaalisaatio ja mikä digitointia. Museot digitoivat aarteitaan – tekevät niistä sähköisiä vastineita. Digitalisaatio on sitä, että toimintaprosessimme muuttuvat.

Olemmeko siis digitoimassa vai digitalisoimassa opetusta?

Digipedagogiikalla tarkoitetaan miten digitaaliset välineet, ympäristöt, materiaalit jne sidotaan pedagogisesti järkeväksi osaksi opetusta. Digipedagogiikka ei siis tarkoita pelkästään verkossa tapahtuvaa opiskelua vaan käsittää koko opetusjaksolla käytettävän oppimisympäristön. Osa oppimisesta voi tapahtua luokassa, osa pihalla, osa kirjastossa, osa työtä tehden. Voidaan hyödyntää verkossa olevia materiaaleja, tehdä tehtäviä chromebookilla, ottaa puhelimella kuvia, videoita ja tallentaa ne yhteiseen jaettuun kansioon. 

Mutta onko pakko? Tähän minun täytyy vastata, että on. Koulussa ollaan elämää varten. Tämän päivän maailmassa ei pärjää, mikäli ei omaa valmiuksia käyttää digivälineitä. 

Jatko-opintoihin haetaan sähköisissä järjestelmissä, työpaikat haetaan sähköisesti, yhtään laskua ei pysty maksamaan, yhtään etuutta ei Kelasta pysty hakemaan ilman taitoja. Tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät taidot ovat osa kansalaistaitoja. Koronakeväänä näitä jo harjoiteltiin ja nyt jatketaan etäopetuksen jaksoilla.

Tätä puheenvuoroa suunnitellessamme, mietin yhdessä meidän aktiivijäsentemme kanssa mitkä olisivat sellaisia teemoja, jotka olisi syytä nostaa esille. Niitä tuli aikamoinen lista, joten päätimme antaa teille vallan valita ne kolme, joita seuraavaksi käsittelisimme tiivistetysti.

Äänestetään siis seuraavista:

  1. saavutettavuus
  2. oppimisanalytiikka
  3. verkko-opetuksen työtavat
  4. hybridiopetuksen tuomat haasteet oppimiselle ja opetuksen kehittämiselle
  5. jatkuva oppiminen elinkaaressa

Saavutettavuus

Saavutettavuus ja esteettömyys – siinä on monille tuttu sanapari. Esteettömyys koskee lähinnä fyysisiä tiloja ja saavutettavuus esimerkiksi verkossa olevia palveluita. 

Tässä kuvassa on englantilaisen hotellin ohjeistus aamiaishuoneeseen – sokeille. 

Saavutettavuus kuuluu meille kaikille. Erilaiset oppimiseen liittyvät haasteet ovat lisääntymässä. Lukivaikeudet, mielenterveysongelmat, astma ja allergiat, erilaiset sairaudet, pandemia jne.

Myös oppimispaikat ovat monimuotoistuneet

Miten suunnitella oppimisprosessi, joka soveltuu kaikille ja kaikkialle?

Meille eOppimiskeskuksessa saavutettavuus oli asia, johon opetuksen ja oppimisen näkökulmasta pääsimme eturivin paikoille HAMKin vetämässä TINEL-hankkeessa. TINEL (Towards Inclusive eLearning: Improving Accessibility of eLearning in Higher Education from Universal Design for Learning perspective) – keskittyy selvittämään ja kokeilemaan miten saaavutettavuutta toteutetaan opetuksessa suunnitteluvaiheesta lähtien.

Hankkeessa viitekehyksenä käytetään Yhdysvalloissa kehitettyä Universal Design for Learning -viitekehystä. Viitekehyksessä hyödynnetään neuro- ja kasvatustieteitä.

Universal Desing for Learning oppimisprosessin suunnittelu siis lähtee ajatuksista

  • millä tavoin saamme oppijan innostumaan ja sitoutumaan oppimiseen
  • millä tavoin tarjoamme kaikille sopivia oppimismateriaalia
  • millä tavoin oppija voi osoittaa oman osaamisensa

Saavutettavuus on siis suuri mahdollisuus digipedagogisesta näkökulmasta katsottuna. 

Muutama mielenkiintoinen sivusto saavutettavuudesta ja UDL:stä

Oppimisanalytiikka

Oppimisanalytiikka on nuori ala verrattuna melkein mihin tahansa muuhun opetukseen tulleista digitalisaation muodoista. Oppimisanalytiikka perustuu opetuksen ja oppimisen sivutuotteena syntyneeseen dataan. Dataa kerätään; erilaisilla kyselyillä, kokeilla, tehtävillä, muistiinpanoille sekä järjestelmien rekistereistä ja logeista. Dataa analysoidaan erilaisilla parametreillä ja niistä usein muodostetaan visualisointeja opettajille, oppijoille sekä hallinnolle. Usein miten oppimisanalytiikkaa hyödynnetään opintojen etenemisen näyttämiseen, opetusprosessien kehittämiseen oppimisen tueksi sekä erilaisten hallinnon päätösten tukena. 

Mietittäessä oppimisprosessia ja digipedagogiikkaa, jota tuetaan oppimisanalytiikalla, prosessin suunnitteluvaiheessa tulee miettiä datankeruupisteet. Miksi dataa ollaan keräämässä, mihin sitä käytetään, mitä dataa tarvitaan ja millä tavalla sitä kerätään. 

Vaikka sensoreilla voidaan kerätä erinäisiä tietoja luokkatilasta, tarvitaan sekä oppijan että opettajan toimista sähköisessä muodossa olevaa tietoa. Tätä varten pitää päättää mitä laitteita käytetään eri vaiheissa ja miten tietoa yhdistetään, mikäli ne tulevat eri datalähteistä. 

Olemme tämän vuoden aikana keskustelleet toisten asteen opiskelijoiden kanssa millaista palautetta he kaipaisivat ja voisiko palautteen antaja tai ohjaaja olla välillä kone. Toisille kone ohjaajana on selvästi jotain sellaista, etteivät he vielä ole valmiita, mutta osalle automaatttiset tehtäväntarkastukset ja niihin liittyvät koneiden tekemät kannusteet ovat mahdollisuus. Joku jopa mainitsi puolueettomuuden. Kun tämä yhdistetään Michael Mooren ajatuksiin etäopetuksen vuorovaikutuskanavista, tarvitaan opettajilta enemmän rohkeutta suunnitella itseohjautuvaa ja tuettua, dataan pohjautuvaa palautteenantoa ja ohjausta.

Verkko-opetuksen monet muodot

Verkko-opetus on pitkään kulkenut samaa latua. Kaivelimme esiin vanhoja vuosituhannen vaihteen aineistoja ja täytyy vaan todeta, että hyvää pohjatyötä on tehty. Silloin teknologia ei vielä kantanut näin laajaa mediatuotantoa vaan asiat täytyi pakata huolella, jotta niitä pystyttiin hyödyntämään verkon kautta. 

Mitä leveämmäksi kaistat kävivät, sitä huolettomammaksi materiaalintuotanto erityisesti työelämäoppimisen tueksi kävi. Manuaalit jaettiin sellaisenaan ja oppimisprosessi muuttui “lue tämä pdf ja tee seuraava tentti”-tyyppiseksi koulutukseksi. 

Verkossa tapahtuvan opetuksen rikkaus on kuitenkin hyvin rakennettu aineistokokonaisuus, jota käytetään vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä hyperlinkkien kautta avautuva aineistoulottuvuus. 

Totta on, että verkkokurssien suoritusprosentti on alhainen, vähän lähteestä riippuen kaikkea 5-50% välillä alottaneista tai on ainakin ennen koronaa ollut. Verkkokursseja järjestetään monin eri tavoin – luokkahuonetyylillä, verkkojaksoina, joihin kuuluu lähipäiviä tai yhteisiä verkkokokoontumisia, tai täysin itseopiskeltavia avoimia verkkokursseja (MOOC).

Millaista on hyvä laadukas ja syvällinen oppiminen? Syvällinen oppiminen tarkoittaa sekä teorian että käytännön ymmärtämistä. Asiantuntijuus taas kasvaa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Samoin oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja verkossa vuorovaikutuksessa ollaan M Mooren mukaan ainakin seuraavien tahojen kanssa.

Yhteisöllinen oppiminen tämän päivän tutkimuksen mukaan se oppimisen tapa, jota meidän tulisi edistää. Opimme yhteistyössä muiden kanssa. On tärkeää säädellä yhteisiä oppimisen prosesseja. Tänä päivänä teknologia yhä toimivampi työväline. 

Yhteisöllinen oppiminen – miten teknologia tukee syväoppimista

  • ryhmä yhdessä muodostaa oppimisen tavoitteet
  • kaikki ryhmän jäsenet sitoutuvat oppimiseen
  • yksilöllisiä syvällisiä oppimisen prosesseja
    • kysymistä, selittämistä, tiedonjakamista, toisten työskentelystrategioiden seuraamista, perspektiivin ottoa, ymmärtävää oppimista, oman ja yhteisön oppimisen- ja työskentelynsäätely
  • mistä ollaan ryhmänä ja yksilönä kiinnostuneita – miten ryhmä tukee yksilön tavoitteiden saavuttamista (Essi Vuopala,2018)

Valittaessa opetusteknologiaa, kaikista uusin ja hienoin ei välttämättä ole juuri se paras omaan käyttöön. Ohjelmistojen pedagoginen käytettävyys on syytä testata muutamassa eri tyyppisessä kokeilussa, jotta pystytään sanomaan vastaako palvelujen toiminnallisuus haluttua toimintatapaa. 

Kaikista tärkeintä on, että pedagogiset ratkaisut tukevat oppimismotivaation ylläpitoa, auttaa oppijaa säätelemään omaa työtaakkaansa sekä edistää oppimista jatkuvan palautteen avulla. 

Jos unohdat oppimisen, unohda koko juttu!

Verkko-opetuksen muotoiluun löytyy muutama uusi teos Avoimien oppimateriaalien kirjastosta:

Marstio, Tuija. (2020). Verkko-opinnon muotoilu. https://aoe.fi/#/materiaali/418

Huhtanen, Akseli.(2020). Verkko-oppimisen muotoilukirja & Oppimismuotoilun työkalupakki.      https://aoe.fi/#/materiaali/326

Toikkanen, Tarmo et all. (2020). Etäopetuksen näytönpaikka. https://fi.wikibooks.org/wiki/Et%C3%A4opetuksen_n%C3%A4yt%C3%B6n_paikka

Hybridiopetuksen tuomat haasteet oppimiselle ja opetukselle

Meistä useat ovat vuosien mittaan osallistuneet tilaisuuksiin, joissa osa yleisöstä on luennoitsijan kanssa samassa tilassa ja loput verkossa. Tilaisuuksista osa on onnistunut hyvin ja osa hyvin vaihtelevasti. Usein isossa roolissa ovat toimiva mikrofooni sekä aktiivinen verkkofasilitaattori, joka nostaa verkossa heränneet kysymykset esiintyjälle tai toistaa yhteisessä tilassa esitetyt kysymykset verkkoon. Verkon ja lähiosallistujien vuorovaikutus on harvemmin kovin aktiivista. 

Koronan jatkuessa nämä tilanteet ovat nyt tulleet myös osaksi kouluarkea.

  • Opettaja ja osa oppilaista luokassa – osa verkossa.
  • Osa oppilaista luokassa valvovan silmän alla – opettaja ja osa luokasta verkossa
  • Kaikki oppilaat luokassa – opettaja verkossa
  • Opettaja ja oppilaat verkossa – vieraileva opettaja/esiintyjä verkossa

Viime keväänä erityistilanteen kesto oli vakio. Siinä ei ollut variaatioita. Nyt saattaa olle kyseessä yläkoulun luokka, jonka äidinkielen opettaja on karanteenissa tai valinnaisaineen ranskan ryhmästä osa on luokkansa kanssa karanteenissa ja ope on tai ei ole verkossa. 

Karanteenit kestävät 10 päivää altistumisesta, joka voi pahimmillaan tarkoittaa 8 koulupäivää.

Tilanteet ovat niin arvaamattomia, että tarvitsemme toisenlaista lähestymistä opetukseen ja oppimiseen.

Hyvä nyrkkisääntö on lähteä miettimään mitkä ovat tunnin tai jakson oppimistavoitteet. Voisiko luokassa olijoille olla erilaiset tehtävät kuin verkossa?

Kokemuksesta voidaan väittää, ettei verkossa olijoille ei pystytä luomaan 100% samanlaista kokemusta kuin luokassa. Suunnitellaanko silloin koko oppimistilanne verkko-osallistujien ehdoilla?

Digipedagogiikan kannalta ratkaiseva kysymys on mitkä ovat oppimistavoitteet, millainen oppimisprosessi rakennetaan tilanteeseen, voidaanko samaan päästä eri reittejä pitkin?

Esimerkkinä Tarmo Toikkasen kertoma tarina leirikoulusta. Tässä tilanteessa kaikki eivät syystä tai toisesta päässeet lähtemään metsään leirikouluun vaan osa oppilaista joutui jäämään koululle. Leirikoulu suunniteltiin siten, että metsään lähteä tutkimusryhmä toimi koululla olevan kotipesän tiedonlähteinä. Kotipesä käsitteli ja koosti metsästä saamaansa aineistoa ja pyysi tutkimusryhmältä puuttuvia tietoja. Yhteinen lopputuotos muodostui sekä tutkimusryhmän että tilannehuoneen yhteistyöstä. 

Oppijoille muodostuu erilaisia rooleja. Opitaan sekä oppiainekohtaisia, laaja-alaisia että työelämätaitoja.

Tätä esimerkkiä voitaisiin hyvin soveltaa myös erilaisissa työpajoissa työelämässä. Vuorotellaan yhteisiä osioita, joissa kaikki ovat mukana olinpaikasta riippumatta ja työstetään erilaisia tehtäviä, jotka soveltuvat parhaiten osallistujan tilanteeseen ja käytettävissä olevaan mediaan.  

Hybridiopetuksesta ja sen järjestämisestä on olemassa muutama opas ja ohjeistus

Jatkuva oppiminen

Tässä kohdassa on syytä todeta, että tämä on aihepiiri, josta Opetus- ja kulttuuriministeriö parhaillaan valmistelee ehdotusta, joten päätimme keskittyä asioihin, jotka mahdollisesti heijastuvat yhdistyksen jäsenten toiminnassa. 

Olen saanut valtaisan kunnian työskennellä sekä nuorten aloittelijoiden kuin jo eläkkeellä olevien asiantuntijoiden kanssa, joilla on ehtymätön tiedon- ja käytännönkokemuksenvirta elämän eri vaiheilta opetuksesta, oppimisesta, teknologiasta ja välillä myös ajalta, jolloin vielä kirjekurssilla opiskeltiin. 

Työelämä ja yhteiskunta ovat murroksessa. Työt muuttuvat ja monipuolistuvat, tapamme olla toisiimme yhteydessä ovat muuttumassa. Digitalisaatio etenee pandemian kiihdyttämänä. 

Vaikka meillä täällä Suomessa on monin paikoin hyvät, ellei suorastaan erittäin hyvät verkkoyhteydet ja laitteita on saatavilla koulujen kautta ja kirjastoissa, on kuitenkin alueita, joissa tilanne ei ole yhtä hyvä. Suomessakin. On katvealueita, joissa vaan yksinkertaisesti on turha luulla voivansa pyörittää pitkää videoluentoa – ei vaan lataudu vaikka mitä tekisi. Laitteet ova kalliita, erityisesti silloin, kun rahaa ei ole. Kuinka monessa hoivakodissa on asiointitietokone, jolla maksaa laskut ja hoitaa kela-asioita? Olemme hyvin eriarvoisissa asemissa.

Kun katsomme meidän koko opetuksen ja koulutuksen kenttäämme – vauvasta mummoon ja vaariin – varhaiskasvatuksesta paikalliseen digitukeen

Digipedagogiikka tarjoaa myös mahdollisuuden digitaitojen oppimiseen, kehittämiseen ja ylläpitoon. Joko keskittyen tekniikkaan tai sitten opetuksen sivutuotteena. 

Jos nyt katsotaan viime kevään digiloikkaa – aika monella se tapahtui teknologisella puolella. Kuten alussa totesin perusopetuksen puolella oli noin 40 000 opettajaa, joista vain harvalla oli kokemusta videovälitteisestä opetuksesta. Harva mummo ja vaari olivat soittaneet videopuheluita lastenlasten kanssa saati sitten terveydenhoitajan kanssa. Nopeassa teknologian käyttöönotossa ei ole mahdollisuuksia pedagogisiin mietintöihin. Ne, jotka olivat jo itse kokeilleet asioita, auttoivat toisia, monia asioita kokeiltiin, osa toimi, osa ei. 

Jokaisella toimijalla, joka hyödyntää opetusteknologiaa tulisi olla ymmärrys miksi niin tekee, mitä niistä oppii, mitä ne taidot ovat ja myös sanoittaa taitoja ääneen. Tiedoston jakaminen voi olla helppo homma sellaisille, joka on pitkään tehnyt töitä pilvipalveluiden kanssa. Muille ei. Alalla on paljon jargonia, jota tuskin ymmärtää, jos ei ole sattunut jossain muualla termeihin ja käsitteisiin törmäämään. 

Jatkuva oppiminen tulee olemaan pysyvästi läsnä. Uusi aloja tulee ja niille pitää saada tekijöitä. Hoivarobotti Helka tulee tarvitsemaan huoltajaa ja kouluttajaa – kenellä on pätevyys Helkaa huoltaa? Millä sellaisen pätevyyden saa, jos on esimerkiksi ammattikorkeasta valmistunut pakkaussuunnittelija tai insinööri tai tradenomi, joka on vaihtamassa alaa?

Valtakunnantasolla kehittettävät AuroraAI:n kaltaiset tekoälypohjaiset ekosysteemit saattavat tuoda pakkaussuunnittelijlle näkyväksi tarvittavan koulutuspolun. Tekoäly hyödyntää silloin valtioillisia rekisterejä sekä pakkaussuunnittelijan valitsemaa mydataansa ja tarjoaa lähiseudulta ammattioppilaitoksen, yrityksen tai vapaan sektorin toimijan tarjonnassa olevia koulutusmahdollisuuksia. 

Lisäluettavaa

OKM. Jatkuva oppiminen-sivusto: https://minedu.fi/jatkuva-oppiminen

eOppiva.(2020) Ihminen, tekoäly ja yhteiskunta – Mikä on AuroraAi. https://www.eoppiva.fi/koulutukset/mika-on-auroraai/

Siinä oli sitten nuo meidän vaihtoehtoiset kolme osa-aluetta. Kaikki 5 löytyvät tästä pakasta ja Suomen eOppimiskeskuksen sivuilla julkaistusta tekstistä. 

Kohti digipedagogiikkaa  – rohkeasti 

Siis kohti digitalisaatiota hyödyntäviä opetuksen järjestämisen toimia.

Kysyn ehkä hieman kärkevästi ja kärjistäen, mutta

Riittääkö, että muutumme virtuaalipäiksi verkkoon? Vai lähdemmekö kehittämään uudenlaista yhteisölliseen oppimiseen perustuvaa oppimisen kulttuuria, joka hyödyntää opetusteknologiaa. 

Kannattaa muistaa, että muutoksella voi olla dominomainen efekti – kun yksi asia muuttuu, se vaikuttaa niin monella eri tavalla. Pitää tarkkaan punnita mitä ja miten meidän kannattaa tehdä asioita toisin.

Mikä on muutos?

  • luokkahuoneessa ope edessä
  • zoomissa ope oikeasti edessä
  • Uudet suunnittelun välineet Universal Design for Learning – perinteinen opetuksen suunnittelu
  • muuttunut ohjaus – oppijan aktiivinen ajattelu 
  • opettajan roolin muutos – oppijan vastuu omasta oppimisesta
  • saavutettavuus ja materiaalien monimuotoisuuden vaikutus 
  • oman osaamisen näytöt erilaisin keinoin

Uuden oppiminen vaatii aikaa, harjoittelua ja harjaantumista. Toistojen tekeminen ei ole aina hauskaa ja mieli helposti harhautuu viihteen puolelle. Digipedagogiikka huomioi myös tämän – oppimisen annostelun, mutta vaaditaan myös oppijan vastuuta. Moniajo on todistettu moneen kertaan jo epätuottavaksi työtavaksi. Mikäli oikeasti haluaa keskittyä johonkin, täytyy osata sulkea muut kanavat; sähköpostit, chatit, slakit, pilputtavat whatsappit tai snäpit.  

Sama koskee tietenkin työelämää. Jokainen kokous on tilaisuus oppia jotain. Joku esittelee raportin – on varmasti syy miksi se esitellään. Raportissa on jotain hyödyllistä tietoa – en ehkä saa tästä kurssiarvosanaa, mutta opin jotain. Aivoja voidaan tietoisesti kohdentaa asioihin. Kanavat siis kiinni ja keskitytään mitä tehdään. 

Toisaalta suunnitellaan ne kokouksetkin niin, että niissä teknologialla on oma roolinsa. Osallistamiselle ja osallistumiselle tulee suunnitella paikkansa, jotta osallistujan motivaatio ja kiinnostus oppia säilyvät. 

Kiitos kaikille kuulijoille.

Lähteet

Koli, Hanne. (2019). Avointen oppimateriaalien kirjasto.
https://aoe.fi/#/materiaali/3

Suomen virallinen tilasto (SVT): Esi- ja peruskouluopetus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-3709. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 4.11.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/pop/2019/pop_2019_2019-11-14_tie_001_fi.html

Vuopala, Essi.(2018). Kuinka opimme -verkkoluento. https://www.youtube.com/watch?v=OnWgTuaKUVo&feature=youtu.be

Digiajan peruskoulu II
Tanhua-Piiroinen, Erika; Kaarakainen, Suvi-Sadetta; Kaarakainen, Meri-Tuulia; Viteli, Jarmo (2020-05-18)

DigiKilta-selvitys: Etäopetuksen opit tutoreilta – selvitys koronakevään vaikutuksista opetukseen tutoropettajan silmin
Kaisa Honkonen, Erika Tanhua-Piiroinen & Jarmo Viteli, 2020