Digitaidot ovat elämäntaitoja, jotka kantavat tulevaisuuteen

SeOppi-lehti 2/23, artikkeli

Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että digitaidot ovat arjessa välttämättömiä elämäntaitoja, joita pitää aktiivisesti päivittää ja harjoitella. Näitä taitoja harjaannutetaan läpi elämän monella eri tapaa, mm.  kotona, harrastuksissa, työelämässä ja tietenkin koulussa. Vaikka oppimisen ja koulutuksen maailmassa digipedagogiikka ja digitaidot usein lokeroidaan eri kategoriaan kuin perinteinen pedagogiikka ja oppiminen, on digitaalisuus muualla arjessa täysin sulautunut osaksi jokapäiväistä elämäämme. Ideaalitilanteessa näin olisi myös oppimisen osalta.

Digiä hallitusohjelmassa

Uuden hallituksen aloittaessa on luontevaa tarkastella hallitusohjelmaa ja tutkia digisilmälasit päässä mitä on odotettavissa. Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa, että tekoälyn ja digitalisaation mahdollisuuksia tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon koulutusjärjestelmän kehityksessä. Odotan innolla, millaisia ajatuksia ja suunnitelmia tähän liittyen tullaan esittelemään.

Keskustelu digitalisaatiosta tahtoo usein ajautua ääripäihin. Tästä yksi esimerkki on  keskustelu mobiililaitteiden kieltämisestä koulussa. Toisinaan väitetään, että digilaitteita käytetään liikaa ja että  koulun tulisi tarjota monipuolisempaa opetusta ruudun ääressä istumisen sijaan. Ajatellaan, että laitteiden liiallinen käyttö voi olla haitallista lapsille ja nuorille ja että niiden käyttöä tulisi rajoittaa, jotta tilaa jäisi syväoppimiselle, lukemiselle ja laskemiselle. Toisaalta, monet näkevät tilanteen päinvastoin: digitalisaation eri muotojen hyödyntäminen koulutuksessa on vielä riittämätöntä ja digitalisaatiota koulumaailmassa tulisi lisätä, jotta pysyisimme ajan hermolla ja teknologisen kehityksen vauhdissa.

Uskon itse tässä kohtaa kultaiseen keskitiehen. Kriittisyyttä on hyvä olla ja taukoja digitaalisesta maailmasta tarvitsemme kaikki. Kuitenkin digitaalisuus on niin keskeinen osa yhteiskuntaamme, ettemme voi eristää sitä koulusta ja oppimisesta. Digitaidot ovat osa syväoppimista, oppimaan oppimisen taitoa ja myös lukemista, laskemista ja kirjoittamista. Opetuksen voi suunnitella suosien monimuotoista lähestymistapaa, joka yhdistää painetut oppikirjat, paikan päällä oppimisen ja digitaaliset oppimisympäristöt. 

Mahdollisuuksia monipuolisuuteen juuri meillä Suomessa on, mutta se vaatii resursseja ja asennetta. Oppilaille voi esimerkiksi tarjota mobiilivapaita alueita koulussa. Opettajilla tulee olla laitteet käytössä ja digipedagogiikka hallussa, osaamista tulee kartuttaa aktiivisesti ja määrätietoisesti. Kun opettajalla on vankka digitaalinen osaaminen, hänellä on myös hyvät mahdollisuudet kehittää pedagogiikkaa, joka luontevasti sisältää digitaalisen ulottuvuuden. 

Kunnissa on suuret odotukset sille, miten etäopetusta voisi yhä enemmän hyödyntää myös perusopetuksessa. Kuntaliiton Verkostoperuskoulu-hankkeessa monet kunnat ovat korostaneet tarvetta laajentaa etäopetuksen käyttöä. Etäopetuksen hyödyntämistä koskeva kirjaus hallitusohjelmassa onkin kuntien kannalta tervetullut ja toivottavaa on, että tähän löytyisi hyviä ratkaisuja. Nyt onkin aika vaikuttaa kirjauksen toimeenpanoon. Olisi myös tärkeää pohtia, miten säilyttää ja vahvistaa kouluyhteisön yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta tilanteissa, joissa etäopetusta lisätään. Pedagogiikan ja vuorovaikutuksen kautta tämä on varmasti mahdollista, mutta se ei tapahdu itsestään, vaan vaatii määrätietoista toimintaa. Uskon, että pandemian aikana saatuja kokemuksia tässä voisi myös hyödyntää. 

Verkostossa yhteistyön voimaa

Meillä on monia viitekehyksiä oppimisen ja koulutuksen saralla, jotka ohjaavat sitä, miten digitalisaation tulisi olla osa oppimisen järjestelmää. Kansallisten normien, kuten koulutusmuotojen opetussuunnitelmien perusteiden lisäksi ohjaavia linjauksia ovat: opetus- ja kulttuuriministeriön kasvatuksen ja koulutuksen digitalisaation linjaukset 2027 sekä kansallinen Digikompassi, joka kattaa digitaidot laajasti. Näiden nykytilan kuvausten ja linjausten lisäksi olisi tarpeen katsoa tulevaisuuteen. Koska me Kuntaliitossa uskomme yhteistyöhön ja verkostojen vahvuuteen, olemme yhdessä useiden toimijoiden kanssa perustaneet esi- ja perusopetuksen digitalisaation verkostojen verkoston. Sen tavoitteena on toimia pyöreänä pöytänä, jonka äärelle kokoontuvat kaikki ne toimijat, jotka kehittävät ja edistävät perusopetuksen digitalisaatiota. Verkoston on tarkoitus toimia linkkinä eri toimijoiden välillä, siksi verkostossa on mukana valtion tahoja, laajasti muita kansallisia toimijoita, yrityksiä sekä kuntaverkostoja. Tässä yhteisessä pöydässä voimme keskustella siitä, mitä oppimisen, taitojen ja koulun pitäisi olla nyt ja tulevaisuudessa, jotta varmistamme, että lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on juuri ne digitaidot ja -valmiudet, joita he tarvitsevat.

Pohdin kuitenkin myös, missä foorumissa katsomme koulutuspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti ja pidemmälle tulevaisuuteen, ei vain seuraavan neljän vuoden aikajänteellä? Uskallan väittää, että kansallisia foorumeita tähän tarpeeseen on liian vähän, jos ollenkaan. On uskallettava olla rohkea. Helposti jäämme tarkastelemaan ja tulkitsemaan nykyisiä linjauksia, mutta jos emme irtaudu nykyhetkestä ja pohdi ennakoivasti tulevaa, niin miten voimme pysyä koulutuksessa digitalisaation kelkassa? Vai onko parempi, että teknologian luotijuna kulkee omaa raidetta ja oppimisen juna tulee puksuttaen perässä? 

Teksti
Minna Lindberg, Kuntaliitto