Vuosikokouksessa juhlistettiin Titin kunniajäsenyyttä
Yhdistys kokoontui eilen vuosikokoukseen linjaamaan tulevaa sekä kertaamaan viime vuotta. Hallitukselle ja toimistolle nämä ovat tärkeitä hetkiä; yhdistyksemme työ on hyvin aktiivista ja vilkasta, joten toimintakertomuksen esittelyssä saamme nostaa vuoden kohokohdat esiin.
Pandemia-aika on näkynyt yhdistyksen jäsenten toiminnassa pääosin kiireenä. Opetus- ja koulutustoimijat ovat hartiavoimin tehneet töitä digitaitojen vahvistamiseksi ja ohjelmistojen tuottajat ovat kehittäneet omia palvelujaan eteenpäin vastaamaan kentän tarpeisiin. Hyvien käytänteiden jakamiselle on ollut valtaisa tarve ja konkreettisia esimerkkejä on pyydetty arjen helpottamiseksi.
Yhdessä yhdistyksen jäsenten kanssa olemme viime vuoden aikana työstäneet lukuisia kehityshankkeita, toteuttaneet useita pitkäkestoisia digitaitoja ja -pedagogiikkaa kehittäviä koulutuksia, tehnyt alaa koskevia selvityksiä ja fasilitoineet useamman verkoston toimintaa.
Yhdistys toimii vahvalla pohjalla ja siitä on hyvä jatkaa kehitystyötä eteenpäin. Pandemia-aika jatkuu edelleen ja tulevaisuus on vielä utuinen. Yhdistyksen näkökulmasta keskiössä kuitenkin on oppiminen ja digitaalisuus. Miten me voimme yhdistyksenä tukea oppijoita uuden maailman kynnyksellä? Millaisia taitoja ja välineitä tarvitsemme? Kuinka olemme toistemme tukena vertaisina, mentoreina, osaajina jakamassa ja rakentamassa uutta tietoa?
Yhdistyksellä on edessään juhlavuodet. eEemeli-kilpailu täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja yhdistyksen virallinen 20-vuotisjuhlavuosi on vuonna 2022. Titi Tamminen valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi vuonna 2002. Titi tunnetaan verkottajana, joka luo ja yhdistää verkostoja. Tämä onkin aina ollut yhdistyksen tärkeä, sanoisin että tärkein tehtävä. Tuoda ihmiset yhteen ja avata keskusteluväyliä uuden oppimiselle ja tiedon jakamiselle. Yhdistys tulee juhlimaan kokoontumalla yhteen (tavalla tai toisella) juhlaseminaariin, jonka teemaksi tulee verkostot ja yhteisöt osaamisen kehittämisen tukena.
Vuosikokouksessa Titi Tamminen kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Juhlaseminaarissa nostamme yhdessä maljaa verkottajalle, verkostoille ja yhteiselle yhdistyksellemme.
Kaisa Honkonen
Kuva: Leena Vainio
Vuoden 2020 kohokohtia
eEemeli-kilpailu
Etäopetuksen tueksi