Neukkarissa kuultua
SeOppi 1/2017
Teksti: Tarmo Toikkanen
eOppimisen neuvottelukunnan kolumni
Vuoden 2017 teemaamme mukaellen neukkarissa on puhuttu liikkumisesta ja liikuttumisesta. Molempiahan tarvitaan, jos mielii oppia.
Lienemme samaa mieltä siitä, että kognitiivisia toimintoja on turha odottaa, jos aivoissa ei veri kierrä. Istuminen on tutkitusti turmiollista, mutta niin on jatkuva seisominen, samoin kuin jatkuva liikkuminenkin. Oikea tapalienee eri asentojen ja liikkumismuotojen monipuolinen vaihtelu päivän mittaan.
Yksinkertaisin tapa tehostaa verenkiertoa on nousta siltä tuolilta ylös ja kävellä jonnekin, siis liikkuminen. Stand-up meetingin tarkoitus on tietty lyhentää kokoukset olennaiseen, mutta samalla se lisää myös vireystasoa. Kävelevä kokous toimisi vielä paremmin ajattelun edistäjänä.
Lihaskunnon lisäksi myös tahdonvoimaa voi harjoittaa juuri samalla tavalla: Usein harjoitellen tahdonvoima kasvaa, mutta harjoittelun jälkeen se on väsynyt. Siksi moni meistä sortuu mielitekoihin rankan työpäivän jälkeen, jossa kestokyky on ollut koetuksella. Kannattaa siis tiedostaa tahdonvoimansa käyttö ja suhtautua siihen hyvänä harjoituksena, mutta kenties välttää treenin jälkeen mahdollisuuksia sortua huonoihin valintoihin. Ja jos houkutus iskee, sitä vastustamalla voit mielessäsi riemuita hyvästä treenistä!
Itse olen todennut jo vuosikymmen sitten, että työmatkoja kävellessä tai körötellessä podcastien kuuntelu on erinomainen oppimisen muoto. Kävely pitää aivot vireinä ja kuunnelluista ohjelmista jää yllättävän paljon pitkäaikaiseen muistiin myöhemmin hyödynnettäväksi. Ja jos pitää opetella ulkoa Suomen joet tai jotain muuta yhtä mielenkiinnotonta, käveleminen ja faktojen kytkeminen matkalla näkyviin kohteisiin on erinomaisen toimiva muistamistekniikka, jonka jo Australian aboriginaalit kehittivät 40 tuhatta vuotta sitten.
Kun mobiiliteknologia ja mobiilipalvelut voivat tuoda oppimisen aiheet, yhteisöt ja mahdollisuudet jokaisen ulottuville missä ja milloin tahansa, ei ole kovin hyvää syytä istuttaa ihmisiä koulun penkillä, ainakaan jos tarkoitus on oppia jotain. Täytyy todeta, että paperiset kirjatkin olivat mobiiliteknologiaa – kulkivat mukana minne vain eikä akkukaan loppunut koskaan kesken! Tässä kirjojen ja kännyköiden välissä oli muutama hassu vuosikymmen, jolloin työntekijöitä alistettiin pöytäkoneen operaattoreiksi, mutta ehkä siitä päästään hiljaksiin yli. Joissain maissahan koko tämä vaihe on hypätty yli!
Mutta avain todelliseen uuden oppimiseen on liikuttuminen. Ellei jotain tunnereaktiota synny, ollaan aika pintapuolisen oppimisen puolella. Tunnereaktio voi syntyä
- omasta oivalluksesta;
- sosiaalisessa vuorovaikutuksessa; tai
- eläytymällä.
Oivaltaminen on erinomaisen tehokasta, mutta vaatii monesti paljon aikaa ja vaivaa oppijalta, eikä siis sovellu joka tilanteeseen.
Sosiaalinen vuorovaikutus edellyttää vain, että oppija löytää muita samasta aiheesta kiinnostuneita, joiden kanssa hän voi vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, väitellä, pyytää apua tai auttaa. Sanalla sanoen: oppimisen yhteisön. Tällaiset oppilaitos- ja organisaatiorajat ylittävät mobiilit oppimisen yhteisöt ovat olleet jo pitkään monen ammattilaisen jatkuvat oppimisen taustalla ja niiden voi ennustaa yleistyvät myös formaalissa oppimisessa.
Eläytyminen edellyttää kokemuksellista, kehollista tai tunnetason ymmärrystä jostakin tilanteesta. Eläytyminen onnistuu tarinankerronnalla, joko suullisesti tai kirjaa lukemalla, mutta hyvä tarina on monesti usean tunnin urakka. Myös roolipelaaminen on hyvä tapa porukalla eläytyä tiettyyn skenaarioon ja ottaa eri rooleja. Mutta VR-lasit päässä voi muutamassa sekunnissa saada omakohtaisen, kehollisen kokemuksen vaikkapa pakolaisleirin arjesta, toisen maailmansodan tapahtumista, Mars-lennosta, elefanttien elämästä tai mistä tahansa. Virtuaalitodellisuus tulee mullistamaan monia elämän aloja, kunhan hypestä ja helpoista muka-ratkaisuista päästään yli.
Ceterum censeo, Suomen koulutusjärjestelmä on maailman huippua vain siksi, että meillä on 60-luvulta aloitettu etumatka. Muut maat tulevat nopeammilla autoilla perässä, eivätkä ne ole enää kovin kaukana.
