Paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailu 2023. Vektorikuva keltaisesta palkinnosta.

Professori Kristian Kiili raadin puheenjohtajana Paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailussa

Kristian Kiili on pelillisen oppimisen professori Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Hän on työskennellyt oppimispelien parissa lähes 20 vuotta ja johtanut useita pelilliseen oppimiseen liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita.

Kiilin tutkimus on keskittynyt muun muassa pelillisen oppimisen mekanismeihin, pelilliseen arviointiin sekä pelillisten oppimisympäristöjen suunnitteluun. Kiilin johtama oppimispelitutkimus linkittyy Tampereen yliopiston ”Games as a Platform to Tackle Grand Challenges” -profilaatioalanLinkki avautuu uuteen välilehteen. toimintaan. Tämän profilointityön tavoitteena on selvittää, miten kestävää kehitystä tukevia pelejä voidaan hyödyntää globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Esimerkiksi Kiilin johtamassa CRITICAL-hankkeessa tutkitaan pelien hyödyntämistä harhaanjohtavan tiedon torjumisessa.

“Olen tehnyt tutkimusta sekä ollut kehittämässä erilaisia ratkaisuja ja oppimispelejä. Tämä kilpailu on mielenkiintoinen, koska tässä voi tulla vastaan pelillisyyttä hyödyntäviä ratkaisuja sekä ihan pelejä. Tämä luo tuomaristolle varmasti omat haasteensakin arvioinnissa.” Kristian Kiili pohti joulukuun SeOppiTunnilla.

“Peleissä ja pelillisyydessä on paljon mahdollisuuksia tukea jatkuvaa oppimista. Erilaisia yhteisöllisiä haasteita, yhdessä tekemistä. Oppimisen puolella on mahdollista levittää ja skaalata ratkaisuja sellaisille alueille, joissa normaaliin kouluun ei pääse.”

eOppimiskeskus odottaa innolla yhteistyötä Kristian Kiilin kanssa sekä kevään Paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailua.

Lyhyt hiuksinen mies mustassa t-paita.

Kristian Kiili

  • Tampereen yliopiston professori, (kasvatustiede, alana pelillinen oppiminen)
  • työskennellyt oppimispelien parissa lähes 20 vuotta
  • johtamansa oppimispelitutkimus linkittyy Tampereen yliopiston ”Games as a Platform to Tackle Grand Challenges” -profilaatioalan toimintaan

Maailma pelissä – Pelit ja pelillisyys avaimina kestävään tulevaisuuteen

Paras suomalainen oppimisratkaisu on vuosittain järjestettävä laatukilpailu. Kilpailun järjestää Suomen eOppimiskeskus ry yhteistyökumppaneineen.

Kilpailun tavoitteena on nostaa esille erilaisia oppimisen ratkaisuja, edistää tuotteiden innovatiivisuutta ja laatua sekä kannustaa toimijoita luomaan ja kehittämään uusia oppimisratkaisuja myös kansainvälisille markkinoille.

Lue lisää kilpailusta ja osallistumisesta!