Järvellä on auringolasku ja vene ajaa järvellä.

Ylpeydellä juhannukseen

Tässä vaiheessa alkukesää katsotaan aina taaksepäin. Kirjataan kevään tapahtumat valmiiksi ranskalaisiksi viivoiksi toimintakertomukseen. Omassa listassani ekana pallurana ovat ne kaikki tapahtumat, työpajat ja kokoukset, jotka olemme fasilitoineet verkossa. Monenlaista on ennenkin tehty ja verkkofasilitointi on yksi meidän toimintamme peruslähtökohtia, mutta aivan uudelle tasolle noustiin siinä vaiheessa, kun vuosittain järjestämämme digitaalisen oppimisen laatukilpailun gaala päätettiin toteuttaa verkossa. 

Ei hologrammeja, ei virtuaalimaailmaa vaan vahvaa läsnäoloa ja juhlavuutta – verkkogaala. Piia, meidän raudanluja fasilitaattori sekä Niina, jokaisen verkkotapaamisen rauha loivat kokonaisuuden, jota seuratessa ei näkynyt mitään siitä hulinasta, joka taustalla oli pyörinyt. 

Verkot olivat olleet aivan tukossa joka suunnassa, mutta pelko, että joku kaatuu katosi juhlatunnelmassa. Alusta loppuun asti kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan. Lauri Tuomelle suuri kiitos upeasta juhlapuheesta. 

Emme ehkä tuottaneet koko valtakunnan kokoista livekonserttia (jonka valmisteluista muuten SeOppi-lehden syksyn numerossa lisää), mutta hyödynsimme ja kehitimme eteenpäin omaa juhlakonseptiamme. 

Tässä etätyöjaksossa on tapahtunut monen asian inhimillistyminen. Kameroissa vilahtelee kotieläimiä, Pipsa Possuja, muovailuvahaa, käsinukkeprojekteja, koululaisten mantsankirjat. Työtoverit ovat avanneet omaa elämäänsä työmaailman ulkopuolelta pienillä välähdyksillä. Meidän pienessä toimistossa etätöiden kautta koti on ollut aina lähellä meidän työarkeakin. Ehkä sekin on yksi niistä elementeistä, joiden avulla työn joustavuus on helppo järjestää ja myös helppo ymmärtää. First things first, Amakin aina sanoo 🙂 Asiat aina hoituvat tavalla tai toisella, omalla ajallaan. 

Ensi syksylle otamme tarkempaa suunnittelua työajan jakamiseksi paremmiksi kokonaisuuksiksi. Etäaikana palaverien määrä on kasvanut ja asioiden hoitamiseen on jäänyt entistä vähemmän aikaa. Tähän meidän täytyy tarttua. Tilaa palaverien välille, jotta sovitut asiat ehditään hoitaa rauhassa. Varataan kokouksen perään aikaa työstämiselle. Aivot ehtivät latautumaan ja olemme valmiit siirtymään uuteen asiaan, kuuntelemaan ja keskittymään, kun seuraava palaveri alkaa. 

Meidän kevään työtä voi tarkastella suurella ylpeydellä. Yhdistys- ja hanketyön lisäksi olemme ehtineet kehittämään omaa työtämme ja sopimaan mihin kiinnitämme yhdessä seuraavaksi huomiota. Muistetaan osallistaa myös omia tiimipalavereja. Musavisa piristää kummasti päivää. 

Mukavaa kesää kaikille!