Tyyne-hanke tulevaisuuden oppimisen jäljillä

SeOppi 2/2013

Teksti Ari-Matti Auvinen Suomen eOppimiskeskus ry

Työelämä oppimisympäristönä -selvityshanke eli tuttavallisemmin Tyyne-hanke hahmotti työelämää tulevaisuuden oppimisympäristönä. Selvitystyön keskeinen johtopäätös oli, että monipuolinen, laaja-alainen ja jatkuva oppiminen on tärkein tulevaisuuden työn nimittäjä. Edelleen korostettiin, että tulevaisuuden työ on luonteeltaan selkeästi yhteisöllistä ja yksin suoritettavat ammattitehtävät ovat katoamassa. Tiedon käsittely ja uuden oppiminen liittyvät poikkeuksetta lähes kaikkiin nykyajan ja tulevaisuuden ammatteihin – myös niihin, joita yleensä ei pidetä tietotyötä sisältävinä.

Tulevaisuuden työympäristöt ja oppiminen

Tulevaisuuden työympäristöissä yksilöiden korkeatasoinen osaaminen on edelleenkin tärkeää, mutta yksilön osaamisen tulee liittyä osaksi työyhteisön yhteistä osaamista. Uutena haasteena tulevaisuuden työssä on, että yksilöt voivat samaan aikaan kuulua moniin eri työyhteisöihin ja toimia niissä erilaisissa rooleissa. Kun työympäristöissä oppiminen suuntautuu selkeästi jatkossa yksilöiden osaamisen kehittämisestä yhteisöjen osaamisen kehittämiseen, edellyttää tämä uudenlaista osaamista työyhteisöjen johtamisessa, oppimisen arkisessa tukemisessa, oppimisen verkostojen kehittämisessä ja oppimisen johtamisessa.

Oppiminen muuttuu myös siksi, että tulevaisuudessa oppiminen työympäristöissä on kaikkiaikaista ja kaikkiallista eli oppimista ei voidakaan enää rajoittaa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Oppiminen murtautuu ulos kurssikeskuksista ja koulutuskalentereista. Työ on oppimista ja oppiminen on työtä – työn ja oppimisen raja-aidat ovat entistä keinotekoisempia.

Erilaiset ICT-pohjaiset ratkaisut nousevat työelämän oppimisessa entistä tärkeämpään asemaan. Keskeisiä oppimiseen vaikuttavia trendejä ovat esimerkiksi lisätyn todellisuuden sovellusten ja palvelujen kypsyminen, erilaisten oppimisen resurssien sulautuminen osaksi laitteita ja rakenteita sekä mobiiliteknologian monipuolistuminen ja tehostuminen.  

Kehittyvä informaatio- ja kommunikaatioteknologia mahdollistaa entistä laajemman työssä tehtävien asioiden automaattisen tallentamisen ja analysoinnin. Myös ihmisten omatoiminen oman toimintansa ja hyvinvointinsa mittaaminen on kasvava trendi. Nämä kehityssuunnat luovat mahdollisuuksia uudenlaiselle oppimiselle, jossa yksilöt ja työyhteisöt reflektoivat omaa tekemistään sekä reaaliajassa että pidemmällä aikajänteellä.

Työn murros ja oppiminen

Tulevaisuuden yhteiskunnassamme on oletettavaa, että suuri osa väestöstä ei ole vakituisessa työssä perinteisessä mielessä. Eri tavoilla ja eri konteksteissa työskentelevien tulisi kuitenkin toimia aktiivisina ja verkostoituneina oppijoina.  On huolehdittava siitä, että esimerkiksi yksinyrittäjät, mikroyritysten työntekijät ja pienten julkisten organisaatioiden työntekijät ovat mukana jatkuvassa oppimisessa.

Yksilöiden monipuolisella ja jatkuvalla oppimisella on tärkeä merkityksensä ammatillisen liikkuvuuden vahvistamisessa ja siten myös työmarkkinoiden dynamiikassa. Kun jo lähitulevaisuudessa poikkeuksetta kaikki yksilöt vaihtavat useamman kerran työuransa aikana ammattiaan, on jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen avainasemassa niin yksilöiden mielekkäiden työurien kuin joustavien työmarkkinoidenkin kannalta.

Lisätietoja

Tämä artikkeli perustuu TYYNE-hankkeen raporttiin ja sen suosituksiin – voit lukea koko raportin www-osoitteesta http://www.eoppimiskeskus.fi/projektit/tyyne