Suomen eOppimiskeskukselle toiminnanjohtaja

Suomen eOppimiskeskukselle toiminnanjohtaja

Suomen eOppimiskeskus ry on valtakunnallinen yhdistys, joka edistää digitaalisen opetuksen käyttöä, tutkimusta ja kehittämistyötä yrityksissä, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa. Onko sinulla innostusta ja näyttöjä toimia tällä monipuolisella ja kiinnostavalla digitaalisen oppimisen näköalapaikalla? Kannattaa tutustua tarkemmin yhdistykseen ja harvoin avoinna olevaan tehtävään. Nykyinen toiminnanjohtajamme jää eläkkeelle.

Toiminnanjohtajana sinä vastaat yhdistyksen toiminnasta ja henkilöstöstä hallituksen tuen ja linjauksien mukaisesti. Toimit kapteenina moninaiselle, maantieteellisesti hajautuneelle ja pitkälti etätyöskentelevälle asiantuntijatiimille. Rautaisen tiimin ja kehittyneen yhteistyökulttuurin avulla on hyvä jatkaa työtä eteenpäin ja tuoda mukaan uusia innovatiivisia avauksia ja suuntia yhdistykselle. Vuosittaisina tehtävinä on kutoa kasaan useita hankekonsortioita ja hakea julkista opetuksen kehittämisrahoitusta hankkeille, tuottaa korkealaatuista lehteä, järjestää koulutustilaisuuksia, webinaareja, seminaareja ja konferensseja sekä pyörittää merkittävän kokoista hankebudjettia.

Odotamme, että tuleva toiminnanjohtaja on ajan hermolla, tuntee laajasti toimintakenttää ja on kykenevä tuotteistamaan osaamista ja työn tuloksia tuottaviksi palveluiksi. Työ edellyttää joustavuutta, kokonaisuuksien hallintaa, projektinjohto- ja talousosaamista, erinomaista verkostoitumiskykyä ja välillä kovien aikataulupaineiden kanssa selviämistä.

Arvostamme aiempaa kokemusta toimialalta, valmiita verkostoja, innostunutta ja aikaansaavaa asennetta ja oppimiskykyä.

Mikäli tehtävä innostaa sinua, lähetä CV ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen [email protected] viimeistään 8.12.2019.

Jos sinulla on kysyttävää, voit soittaa:

  • hallituksen puheenjohtaja Jari Harvio, 050 594 7883
    19.11. klo 9-10, 27.11. klo 11-12, 5.12. klo 14-15
  • nykyinen toiminnanjohtaja Titi Tamminen, 040 869 6306
    19.11. klo 13-14, 4.12. klo 13-14, 5.12. klo 9-9.30

Lisätietoa

https://eoppimiskeskus.fi/

Suomen eOppimiskeskus ry:n logo