Onnittelut 60-vuotiaalle ITK:lle vuonna 2050!

SeOppi 2/2019
Teksti: Jarmo Viteli


Kyllä aika menee nopeasti. Vain hetki sitten juhlimme 30-vuotiasta ITK-konferenssia ja nyt on jo tuplatut vuodet käsillä. Paljon on tapahtunut näin vuosina. Muistan, kun 30-vuotta sitten silloinen Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kannusti ITK-webinaarissa koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivojen ja koulutuskentän toimijoiden roolien uudenlaiseen pohdintaan. Vapaan kehittelyn aikakaudella kouluihin oli tuolloin syntynyt satoja eri sovelluksia ja alustoja, joiden yhteensopivuutta ja käyttäjäystävällisyyttä oli syytä arvioida kriittisesti. Silloin hän esitti kysymyksen, olisiko syytä katsoa myös jollain alueella yhtenäisempiä käytänteitä ja työnjakoa, jotta digitaalisuudesta (silloinen muotisana kuvaamaan teknologian ylintä tasoa) saisi parhaan mahdollisen hyödyn koulutusmaailmassa.

No nyt tiedämme, miten asiat ovat edenneet. Teknologia on saatu valjastettua palvelemaan oppimista ja koko yhteiskuntaa. Supertekoälyn avulla olemme vapautuneet kehittämään itsestämme vastuullisia, toisistamme ja ympäröivästä luonnosta huolehtivia aktiivisia kansalaisia. Koulutusinstituutiot ovat merkittäviä sosiaalisen kohtaamisen paikkoja, joissa kokemusasiantuntijat (ennen opettajat) yhdessä kaikenikäisten oppimishaluisten kanssa tutustuvat uusiin asioihin ja kehittävien projektien kautta luovat uusia ihmisen elämää ja luontoa kunnioittavia innovaatioita.

Nyt meillä on Global Learning Platform, joka muovautuu kansallisesti ja yksilöllisesti muunnelluksi kokonaisuudeksi. Se on YK:n hallinnoima ja sen avulla koulutus on samanaikaisesti sekä paikallista että globaalia. Koulutuksen ikäluokkaperustainen rakenne on poistettu ja niinpä samassa virtuaalisessa oppimisdynamossa voi olla oppijoita kaikista ikäluokista kaikkialta maailmasta. Mullistavaksi on osoittautunut Dynamic Language Translation -sovellus, joka kehitettiin Muhoksen Senior Citizen Innovation Labissa. Sen avulla voi kuka tahansa osallistua minkä kieliseen tilaisuuteen tahansa ja kuulla ja kommunikoida omalla kielellään. On suorastaan ihme, miten tulimme vuonna 2020 toimeen ilman tätä järjestelmää, joka toimii kevyenä mikroasennuksena korvalehdellä.

Nyt meillä on mahdollisuus mennä myös ajassa rajattomasti taaksepäin ja katsoa sekä kuunnella, mitä koulutuksen tulevaisuudesta ajateltiin vuonna 2020 ITK-konferenssissa. Se käy helposti. Siirrät vain itsesi Hämeenlinnaan Aulangolle 1.-3.4.2020. Early Bird -ilmoittautuminen alkaa 2.12.2019. Tulet huomaamaan, että yhteisössä on voimaa ja yhteistyön avulla on luotu ne hienot asiat, joista tänä päivänä saamme nauttia koulutuksen kentällä. ITK on näköjään toiminut jo silloin yhteisen kokoontumisen paikkana, jossa kohtaavat alan näkijät ja tekijät – opettajista alan johtaviin yrityksiin ja päättäjistä tutkijoihin. Jo silloin tiedettiin, että tulevaisuus tehdään ja se on esillä niin ITK-näyttelyssä kuin esityksissä ja keskusteluissa.

Hämeenlinnassa 6.11.2049

Jarmo Viteli
ITK-konferenssin johtaja jo vuodesta 1990.

ITK2020 – Arkea ja unelmia
Hämeenlinna 1.-3.4.2020
itk-konferenssi.fi