Neukkarissa kuultua 2/2020
Suomen eOppimisen neuvottelukunnan kolumni
SeOppi 2/2020
Teksti: Tarmo Toikkanen
Muistatteko vielä viime kevään? Pahimmillaan alakoulun opettaja oli metsässä 3 lähioppilaan kanssa tutkimassa luontoa ja samalla vastaili WhatsAppin tai Wilman kautta oppilaiden ja heidän vanhempiensa viesteihin: “En löydä tehtävää”, “Meidän Janilla ei ole tietokonetta käytössä”, “Vastaus: koivu, kuusi, orava” (kertaa 20). Ja kun lähioppilaat oli lähetetty kotiin, pikaviestirumba jatkui koko illan, jonka kruunaa kello 23 saatu viesti: “Pitikö tänään tehdä jotain?”. Illalla opettaja on toki myös valmistellut seuraavan päivän etäoppilaiden tehtäviä ja materiaaleja sekä suunnitellut lähiopetuksen tuokiot. Sitten kello 8.00 silmät sirrissä avataan Zoom ja moikataan etäoppilaita.
Tätä rämpimistä tuskin kukaan silloin piti opettajan uransa huippuhetkenä. Valtiovaltakin totesi, että kyse on korvaavasta opetuksesta, jossa nyt koetetaan vain selvitä kuten pystytään.
Mutta mikä onkaan oppilaitosten uusin kuuma hittitermi syksylle 2020, kun korkea-aste on etäopetuksessa ja muut asteet käyvät etäilemässä aina kun joku aivastaa väärällä tavalla?
Hybridiopetus, jossa opettaja opettaa samanaikaisesti etä- ja lähiopetusryhmää. Ei siis lähi- ja etäopetustilanteita eri aikoina yhdistellen, kuten sulautetussa opetuksessa (blended learning) tehtiin. Eikä niin, että osa oppilaista tekee itsenäisesti etänä koulutyötään ja opettaja ohjaa lähiryhmää tuntien aikana, vaan kaikki osallistuvat tunnille samanaikaisesti sijainnista riippumatta.
Vuonna 2019 hybridiopetus olisi ollut lähinnä huono vitsi. Mutta tänä syksynä monet oppilaitokset ovat tuottaneet omat ohjeensa hybridiopetukseen (googlaapa huviksesi). Käytännössä opettajalla on siis videokokous auki oppitunneilla, ja osa oppilaista on luokassa, osa etänä. Ja opettajan tehtävänä on tarjota kaikille mielekäs oppimisen kokemus.
Otetaan tähän väliin uusvanha sananlasku: Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.
En ole vielä nähnyt oikeasti toimivaa tapaa saada lähi- ja etäyleisöä tasavertaisiksi osallistujiksi siten, että itse tilaisuus on vielä sujuva.
- Jos lähiyleisö saa keskustella luontevasti opettajan kanssa, etäosallistujat eivät kuule keskustelua. Jos taas kierrätetään mikrofonia yleisössä, keskustelun spontaanius kärsii.
- Jos opettaja kulkee luokassa ja elehtii voimakkaasti, hän ei näy etäosallistujille. Jos hän seisoo web-kameran ja mikrofonin edessä, lähiyleisö kokee olevansa sivuosassa.
- “Onko kysymyksiä” -vaihe on erityisen tuskainen, kun etäosallistujat yksi kerrallaan ehkä viittaavat, saavat äänet kiertämään ja puhuvat toistensa päälle. Ja kuuluuko heidän puheensa salin perälle saakka?
- Pienryhmissä pohtiminen, hahmottelu, ajatusten kehkeyttäminen ja mielekkäät kohtaamiset kanssaihmisten kanssa onnistuvat lähiosallistujilta helposti, mutta etäosallistujat ovat vain heikosti läsnä. Osalla on videokamera poissa päältä, osa plaraa Instaa kännykällään, osa pesee pyykkiä.
Kun aiemmin jo koneluokassa opettajan haasteena on ollut pitää opetus somepalveluita kiinnostavampana (ns. Facebook-haaste), niin etäopetustilanteessa opetuksen pitää voittaa kiinnostavuudessaan kodinhoito, lastenhoito, kaverit, youtube, somepalvelut ja kaikki muukin, mitä voi tehdä videokokousyhteyden ollessa siellä taustalla käynnissä.
Kokoustekniikalla voidaan toki joitain ongelmia lievittää. Jos käytössä on langaton solmiomikrofoni opettajalle, automaattisesti puhetta seuraava kamera, koko opetustilasta äänet keräävä pöytämikrofoni/kaiutin sekä kaksi isoa ruutua, joissa näkyvät a) opettajan esitysmateriaali ja b) etäosallistujien videot, alkaa peruskokoustekniikka olla kunnossa.
Jäljelle jää enää vino pino ihmiskohtaamista vaikeuttavia teknisiä jäykkyyksiä (katso kolumni lehdestä 1/2020), joiden lieventäminen lienee mahdollista, mutta valmis niksikirja vielä puuttuu.
Miten päästäisiin tilanteeseen, jossa paikalle saapuneet opiskelijat oikeasti kokevat paikalle tulemisen olleen vaivan arvoista? Ja että samalla etäosallistujat voivat täysipainoisesti jutustella koulukaverien kanssa, siirtyä porinaryhmästä toiseen, jakaa hahmotelmiaan muille ja noin yleensä olla ihmisinä läsnä? En tiedä. Mutta tätä varmaan neuvottelukunnassa pohditaan tulevan talven aikana.
PS. Helpoin tapa varmistaa osallistujien tasapuolinen kohtelu on vaatia läsnä oleviakin ottamaan läppärit ja kuulokkeet esiin. Tällöin kyse on etäopetuksesta, mutta ainakin kaikki ovat samalla viivalla.
