Joko koulussanne on OppilasAgentteja?
SeOppi-lehti 1/23, artikkeli
OppilasAgentit ovat toimineet kouluissa jo pitkään eri nimikkeillä ja tehtävissä. Tämän artikkelin logon mukaiset Agentit ovat koulujen digiapulaisia, vertaistukia ja tarvittaessa apuopettajia.
OppilasAgentteja toimii jo kymmenissä kunnissa ympäri Suomea ja ulkomaillakin on jo yksittäisiä Agenttikouluja. Toimintaa pyörittää ja mahdollistaa Opetushallituksen hankerahoitteinen verkosto yhdessä Suomen eOppimiskeskuksen kanssa. Toimintaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä ja apua toiminnan aloitukseen saa verkostolta.
OppilasAgentit tarvitsevat toimintansa tueksi koulutusta ja ohjaavan OpettajaAgentin. Kunnat järjestävät omia koulutuksiaan, joiden lisäksi verkosto järjestääkaikille avoimia koulutuksia, joissa pääsee koulutuksen ohessa tutustumaan siihen, miten muut kunnat ja koulut toteuttavat toimintaa.
Toiminnalle ominaista on, että kaikki jakavat osaamistaan kaikille kiinnostuneille ja aina saa hyviä vinkkejä toiminnan pyörittämiseen. Parasta on kuitenkin se, että Agentit pääsevät oikeasti tekemään ja auttamaan muita koulujen erilaisissa digimaailman ongelmissa.
Löydät meidät oppilasagentti.fi -sivustolta ja sivuston kautta tilattavasta uutiskirjeestämme.
Haluankin kysyä: Onko teidän koulussanne digiasioiden vertaistuki kunnossa? Voisiko OppilasAgentti-toiminta tuoda lisää digitukea ja mahdollisuuden hyödyntää teknologiasta kiinnostuneiden oppilaiden osaamista?
Teksti:
Vesa Hursti
OppilasAgentti-verkoston koordinaattori,
Kangasalan kaupunki, Suoraman koulu