Ikäihmisten digituki ei ole vain tekniikkaa – se on rinnalla kulkemista

SeOppi 1/2026
Teksti: Leena Vainio & Kaisa Honkonen, Suomen eOppimiskeskus ry

Digitukea tulisi olla tarjolla vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Ikääntyneiden digitaalisen osallistumisen vahvistaminen edellyttää monimuotoista digitukea ja empaattista otetta. Digitaitojen kehittämiseksi tehdään merkittävää työtä, mutta yhtenäinen koordinaatio puuttuu. Vapaaehtoistoiminnalla ja hankkeilla on merkittävä rooli digituen toteutuksessa. Työ perustuu pitkälti vapaaehtoistoimintaan ja hankerahoitukseen.

Vierailimme SeniorSurfin luona maaliskuun 2026 alussa. Keskustelimme vastaavan asiantuntijan Nina Ziesslerin ja erityisasiantuntija Viivi Korpelan kanssa, millaista opastusta ja koulutusta ikäihmiset tarvitsevat tällä hetkellä digimaailmaan.

Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta tarjoaa asiantuntijuutta, verkostoja sekä monipuolisia aineistoja valtakunnallisesti organisaatioiden, vapaaehtoisten sekä senioreiden digitaitojen tueksi. Valtakunnallinen etäopastuspalvelu samoin kuin tieto ikäihmisten opastuspaikoista löytyy heidän sivuiltaan.

https://vtkl.fi/toiminta/seniorsurf/

Keskustelun alussa heti totesimme, että ikäihmiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä. He eivät myöskään ole mikään pieni sivujoukko. Suomessa asuu yli 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta ja tämän joukon arki on jo nyt vahvasti sidoksissa digipalveluihin. Pankkiasiat, ajanvaraukset, reseptit, viranomaisviestit, etuudet ja yhteydenpito läheisiin kulkevat yhä useammin verkon kautta. Digitaalisuus ei siis ole ikäihmisille vain lisäpalvelu, vaan monessa tilanteessa välttämätön väylä hoitaa omia asioita ja pysyä mukana yhteiskunnassa. Digiosallisuus syntyy monesta osa-alueesta. Tarvitaan laite, yhteys, osaamista, vahvaa tunnistautumista, saavutettavia ja käytettäviä palveluja, tietoturvan ymmärrystä ja kykyä sopeutua jatkuviin muutoksiin. Kun yksikin lenkki puuttuu, asiointi siirtyy toisten avun varaan tai jää hoitamatta ja syntyy tunne, että en pysty tähän.

Mitä ikäihmisten digitaitojen opetuksessa ja ohjauksessa pitäisi oikeasti ymmärtää nyt, kun yhä useampi palvelu siirtyy verkkoon ja Suomi.fi-ratkaisujenkin oletetaan solahtavan kansalaisten arkeen kuin itsestään.

Viivi Korpelan väitöstutkimuksen viesti on kirkas: ikäihmisten digitaitojen oppiminen ei ole suoraviivainen suoritus, vaan tilannekohtainen ja monisyinen prosessi, jota muovaavat tarve, tunne, elämäntilanteet sekä se, millaista tukea on saatavilla. Oppimista ei selitä pelkästään kiinnostus teknologiaan tai kiinnostuksen puute. Tärkeää on myös se, kuinka tarpeelliseksi oppiminen koetaan, onko siihen mahdollisuuksia ja saako oppia rauhassa.

“Liian usein ajatellaan, että asia on opetettu, kun se on kerran näytetty”, Korpela pohtii. Ajatus on armoton. Jos palvelu muuttuu, tunnistautuminen vaihtuu tai käyttöliittymä elää, aiemmin opittu ei välttämättä enää kanna. Siksi moni ikäihminen ei ole osaamaton vaan jatkuvan uudelleen opettelun väsyttämä. Teknologian nopeat muutokset kuormittavat, vaikka motivaatiota olisi.

Keskustelussa nousi esiin teknologiahäpeä. Se on digitukikeskustelun hiljainen varjo. Moni ikäihminen ei pelkää vain virhettä vaan sitä, että on vaivaksi. Kun apu on kiireistä tai teknistä, syntyy tunne omasta hitaudesta tai osaamattomuudesta. Silloin ihminen alkaa vältellä koko asiaa. Nina Ziessler kertoo, että SeniorSurfissa ikäihmisten digiosallisuutta ja digitaitoja vahvistetaan muun muassa maksuttomalla etäopastuspalvelulla ja avoimilla verkkoluennoilla. Vapaaehtoisille digiopastajille tarjotaan vertaistukea, digitaitoja kehittäviä oppimistilaisuuksia ja opintopiirejä.

SeOppi 1/2026 -lehdessä julkaistuja ilmoituksia