eEemeli 2019

eEemeli 2019 -kilpailu etsii oppimisen yksilöllistämisen ratkaisuja

eEemeli 2019

Vuoden 2019 eEemeli-kilpailu on käynnistynyt. Kilpailu etsii innovatiivisia sekä sisällöltään että toiminnallisuudeltaan laadukkaita oppimista edistäviä tuotteita ja palveluita teemalla Oppimisen yksilöllistäminen.

Mukana on kaksi kilpailusarjaa: Yrityssarja ja Oppilaitossarja. Yrityssarjaan voivat osallistua Suomessa toimivat yritykset sekä organisaatiot ml. yhdistykset ja järjestöt, jotka ovat tuottaneet oppimisen palvelun, toimintatavan tai tuotteen. Oppilaitossarja on tarkoitettu Suomessa toimivissa oppilaitoksissa tuotetuille oppimisen palveluille, toimintatavoille ja tuotteille. Itse tuote voi olla globaali sovellus.

Kilpailussa arvioidaan mm. teknistä ja pedagogista laatua, arjen hyödyllisyyttä, kaupallista potentiaalia, yhteiskunnallista vaikuttavuutta, innovatiivisuutta, esteettömyyttä, yhteisöllisiä työskentelymenetelmiä sekä käytettävyyttä. Tuotteet arvioi asiantuntijaraati, jonka puheenjohtajana toimii Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n johtava asiantuntija Satu Ågren.

Kilpailun ilmoittautumisvaihe on käynnissä 31.1.2019 saakka ja tulokset julkistetaan ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa 21.3.2019.

Ilmoittautuminen

eEemeli-kilpailuun ilmoittaudutaan 2.1.-31.1.2019 täyttämällä ilmoittautumislomake, toimittamalla kilpailutyö arvioitavaksi sekä maksamalla osallistumismaksu.

Lisätietoja >>>

eEemeli-laatukilpailu

eEemeli on valtakunnallinen laatukilpailu, jossa etsitään vuosittain parhaita digitaalisia oppimisratkaisuja. Kilpailun järjestää Suomen eOppimiskeskus ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Kilpailu on järjestetty vuodesta 2002 alkaen. Katsauksen kilpailun historiaan löydät eOppimiskeskuksen Wikipedia-sivulta.

Yhteistyössä

Kilpailun yhteistyökumppanit vuonna 2019: Suomen eOppimiskeskus ry, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, Hämeenlinnan kaupunki, Omnia, Otavan Opisto, Rateko, Teknologiateollisuus ja Winnova.

Lisätietoja

[email protected]
https://eoppimiskeskus.fi/eemeli