Kiinnostuksen herättäminen, motivoituneet oppijat, ajattelun ja oppimisen taidot, pirstaletiedon sijaan ymmärtävää oppimista – asioita jotka ovat innostaneet opettajia ja opetuksen kehittäjiä uudistamaan oppimisen suunnittelua ja muotoilua.

Oppimisen ja samalla opettamisen ilo tarttuu kuulijan korvaan aina, kun aiheena on toiminnallinen, aktiivinen ja ilmiöpohjainen oppiminen. Harva opettaja jaksaa itse istua hiljaa paikoillaan koulutuksissa. Yhä useampi onkin herännyt oppijalähtöiseen ajatteluun. Jos opettaja itse ei jaksa olla passiivisena vastaanottajana, ei sitä jaksa lapsi ja nuorikaan.

”Parasta tässä kokemuksessa oli mielestämme oppilaiden ilo, into, ylpeys sekä itse tekemisestä että itsestä osallistujana – ja rohkeus esiintyä.” Näin kuvailivat Hämeenlinnan Yhteiskoulun opettajat ilmiöpohjaisen oppimisen kokeilun tuloksia.

Kiinnostusta herättävä oppiminen yhdistyy oppijan omaan maailmaan, tempaa hänet kokemaan jotain uutta ja virittää oppimisen nälän. Kun oppimista sitoo jokin tosielämän ilmiö, voidaan oppiminen suunnitella niin, että erilaiset osaamisalueet ja sisällölliset tiedot tulevat käyttöön. Samalla voidaan myös järjestää tilaisuus sekä yksilöllisiin oppimispolkuihin että luontevaan yhteisölliseen työskentelyyn.

Ammattiopisto Tavastiassa Hämeenlinnassa alkunsa saanut Kiltakoulut toteuttaa oivaltavalla tavalla oppimisen suunnitteluajattelua, mielekästä oppimisen integrointia ja oppijoita motivoivaa ilmiöpohjaisuutta.

Kiltakoulut-toimintamallin kehittäjän, Tavastian teollisen pintakäsittelyn opettaja Jari Välkkysen kokemus on, että ilmiöpohjainen projektityöskentely avaa itsestään uusia mahdollisuuksia. Hänellä riittääkin viikoittain uutta kerrottavaa.

Rajoja läpäisevä pedagogiikka ja työelämää jäljittelevä projektioppiminen yhdistävät toimijoita yhden oppilaitoksen sisällä, oppilaitosten verkostossa, jo valmistuneita, yrityksiä ja työelämää. Vanha kilta-aate elää uudelleen muotoiltuna informaatioyhteiskunnassa blogeissa, wikeissä, Facebookryhmissä ja videoyhteyksissä. Aineistoja tuotetaan ja jaetaan yhdessä. Ideoita mallinnetaan ja levitetään koulutusalalta toiselle.

Välkkynen iloitsee siitä, miten uudistettu opiskelutyyli näkyy sekä oppijoitten motivaatiossa, oppimistuloksissa että työelämäyhteyksissä. Lukuvuonna 12–13 teoriaopinnot on pelillistetty opetusteknologian tuella. Viikoittaiset kisat saavat opiskelijat keskittymään vihjeisiin ja ratkomaan ongelmia. Pulmatehtäviin on helppo ujuttaa osaamisalueita yhdistäviä osioita, jolloin teoria yhdistyy käytännön soveltamiseen ja siihen liittyvät välineaineet, kuten matematiikka, kemia, fysiikka, kielet ja äidinkieli sulautuvat toteutukseen. Kun pulmatehtäviä ratkotaan tiimeissä, myös yhteistyön taidot ja yhteisöllinen ongelmanratkaisukyky kohenevat.

Ilmiöpohjaisen oppimisen teesi kiteytyy lauseeseen: Maailma ei jakaudu oppiaineisiin vaan ilmiöihin ja ongelmiin, joiden ymmärtämisessä ja ratkomisessa tarvitaan kykyä yhdistää erilaisia tietoja ja taitoja, kykyä oppia maailmasta ja maailmassa.

Informaatiotulvan aikakausi on kognitiivisesti kuormittava. Oppijan on kyettävä kiinnittämään tiedon palaset isompiin asiayhteyksiin, jotta hän ylipäätään pystyisi muistamaan ja ymmärtämään. Hänen on kyettävä hankkimaan tarpeellista tietoa, arvioimaan sitä, soveltamaan olemassa olevaa tietoa, ratkomaan ongelmia, luomaan uusia ratkaisumalleja ja tuottamaan uutta tietoa.

Viime aikoina on entistä enemmän korostettu oppimisen metataitojen merkitystä.

Tämän päivän nuori on töissä vielä 2060-luvun tienoille saakka. Sen ajan työelämätaidoista emme tiedä tarkkaan, mutta tiedämme kuitenkin, että oppimistaitoinen ihminen kykenee hankkimaan elämänkaarensa myöhemmissäkin vaiheissa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Tiedonkäsittelyn ja oppimisen taidot ovat siis keskeisiä opittavia asioita. Kun näihin vielä yhdistyy kyky tavoitteelliseen yhteistyöhön ja erilaisen osaamisen yhdistämiseen, alkaa oppijan elämän eväsreppu olla jo hyvin pakattu.

1900-luvun alussa merkittävää oppimisen tutkimusta tehnyt Lev Vygotski, kulttuurihistoriallisen koulukunnan isä, on todennut, että on olemassa hyvää ja huonoa oppimista. Huono oppiminen kulkee kehityksen jäljessä: se ikään kuin täyttää taito- ja tietopalasilla kehityksen jo saavuttamaa tasannetta. Hyvä oppiminen kulkee kehityksen edellä: raivaa tietä uusille kehitystasoille. Huono oppiminen on ennalta annettua, valmiin kulttuurin siirtämistä vastanottajan mieleen. Hyvä oppiminen tuottaa aina jotakin ennalta arvaamatonta, jotakin, mitä ei vielä ole ollut valmiina olemassa. Hyvän oppimisen rinnalla kasvavat ja kehittyvät elinikäisen oppimisen metataidot.

Tieteellisen tiedon jakautuminen erillisaineisiin on aikoinaan selkiyttänyt ja vienyt syvemmälle alan hallintaan. Nyt informaation loputtomassa virrassa oppija kaipaa taitoa yhdistää asioita mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, jotka avautuvat hänen oman ymmärryksensä kautta ymmärrettävinä ja merkityksellisinä ja siten kiinnittyvät muistin rakenteisiin sekä motivoivat oppimaan. Oppimisen hidasteeksi nousee usein se, että yhdessä asiayhteydessä opittu ei siirry uusien asioiden oppimisen avuksi.

Oppimisen itsesäätely on todettu Hanna Järvenojan ja Sanna Järvelän tutkimuksissa tärkeäksi asiaksi, johon tulisi kiinnittää huomiota. Paitsi, että oppija säätelee ja ohjaa omaa toimintaansa, myös ryhmä tukee osallistujien toiminnan säätelyä. Ilmiöpohjainen oppiminen on luontevasti yhteisöllistä työskentelyä ja ajallisesti etenevä oppimisprosessi, jossa osallistujat voivat monin tavoin tukea koko ryhmän edistymistä. Järvenoja ja Järvelä toteavat (2006): ”Tulevaisuuden menestyjiä eivät ehkä ole ne, jotka tietävät eniten, vaan ne, joilla on vahvat oppimisen itsesää- telyn taidot ja jotka pystyvät mukautumaan muuttuviin oppimisen tilanteisiin. Keskeistä on myös se, että oppijalla on kykyä ja halua toimia osana ryhmää.”

Toiminnallinen oppiminen muuttaa myös oppijan ja opettajan roolirajoja. Jari Välkkynen toteaa, että opettajista ja oppijoista tulee tietyllä tavalla kollegoita. Yhteisten projektien ja pelillisen oppimisen tiimellyksessä opettaja voi oppia aina jotain uutta opiskelijoilta, kuten Jari Välkkynen raportoi blogissaan: ”Tämä uusi tyyli opettaa ja opiskella tuotti heti ensimmäisellä viikolla selkeästi alaa kehittävää tulosta ja herätti taas kerran itseni miettimään opettajan roolia.” Opettaja on vanhempi ammattilainen, oppija nuorempi ammattilainen ja oppimista tapahtuu molempiin suuntiin, kukaan ei osaa eikä tiedä kaikkea, mutta yhdessä ilmiöistä saadaan paljon irti.

Lisätietoja

ESR-rahoitteisen AVO-hankkeen osahanke Toimikas eli toiminnallisen ja aktiivisen oppimisen mallit on toteuttanut Hämeenlinnassa ja Otavan Opistolla ilmiöpedagogiikan kehittämistyötä.

• Toimikkaan blogi  
• Otavan Opiston ilmiöoppimisen sivusto  
• Ilmiö-oppaan kirjoittamisprojekti  
• Kiltakoulut on OPH:n tukemaa ammatillisen opetuksen kehittämistoimintaa
• Pintakilta, Koulutuskeskus Tavastia 

Lähde: Järvelä, S. & Häkkinen, P. & Lehtinen, E. toim. (2006) Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Helsinki: WSOY