Pääkirjoitus: Opetusteknologian ekosysteemin kärkenä vastuullisuus ja turvallisuus
SeOppi-lehti 1/22, pääkirjoitus
Näin syksyn tullen on työpöydällä monenlaista. Kesällä tuli uusia päivityksiä verkkopalveluihin ja alustoille. Niiden käyttöönotto vie aina aikaa. Uusiin ominaisuuksiin pääsee tutustumaan käytännössä: osa niistä on pitkään toivottuja parannuksia ja osa jotain ihan muuta. Vielä täytyy vähän viilata toimittajien kanssa, että kaikki toimisi suunnitelmien mukaan.
Töissäni painottuu valintojen teko. Millainen ekosysteemi meillä toimii, millaisia elementtejä me siihen valitsemme, miten huomioimme kestävän kehityksen valintoja tehdessämme. Avainsanoja ovat vastuullisuus ja turvallisuus. Vastuullisuus sisältää käsitteenä taloudellisen, luonnon ja sosiaalisen ulottuvuuden. Yritysmaailmassa isojen yritysten täytyy ensi vuodesta alkaen julkaista vuosittain vastuullisuusraportti ESG ( Environment, Social, Governance), mutta meiltä julkisen sektorin sivistyspalvelujen alla olevilta ei sitä vielä vaadita. On kuitenkin tärkeä peilata omaan työhön, miten vastuullisuuden periaatteet meillä oikeasti toimivat. Oman työni on tuettava koko kaupungin strategiaa ja toisaalta luotava edellytyksiä lapsille ja nuorille kasvaa ympäristössä, jossa on jo lähtökohtaisesti huomioitu nämä periaatteet.
Laitteita valittaessa leasing-koneet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella koneiden käyttöikää ja kierrätystä. On tiedettävä, mitä koneille tapahtuu leasing-ajan jälkeen, lennätetäänkö käytetyt koneet kierrätykseen tuhansien kilometrien päähän vai ajetaanko rekalla kotimaan rajojen sisällä. Syytä on myös pohtia, mikä on tärkeää – teknologian ja sen käytön on toimittava ketterästi, mutta aina ei tarvita upouutta laitetta, vähän vanhemmallakin pärjää. Ja toisaalta, jos tekee toimistohommia, tuskin tarvitsee pelikoneen kaltaista tykkiä. Valitaan työkalut tarpeen mukaan. Kestävän kehityksen hengessä energiankulutusta pystyy myös näillä valinnoilla pohtimaan.
Oppijan turvallisuus opetusteknologian käyttäjänä on aina taattava. Dataa kerätään ja sitä kertyy ekosysteemin eri osasiin. Usein sille on perusteltu syy. Pienet oppijat eivät kuitenkaan pysty itse päättämään – eikä heidän pidäkään – mitä dataa kerätään ja kuka sitä käyttää.
Mutta meidän opetuksenjärjestäjien on tiedettävä, mihin data virtaa, kuka pikkuoppilasta profiloi ja mihin tarkoitukseen. Toinen hyvä esimerkki on laitteiden käyttö. Niissä käytettävien sovellusten kirjo on laaja ja ruutuaikaa voi tulla paljon. Sovelluspaketteja, verkkoselaimen hakutietojen saatavuutta ja laitteiden käyttökellonaikoja voidaan kuitenkin säädellä. Mutta miten huomioidaan eri ikäiset oppijat? Esimerkiksi yläkoululaiset tarvitsevat mittaviin koulutehtäviinsä enemmän käyttöaikaa kuin alakoululaiset. Voi olla myös tarvetta käyttää eri sovelluksia – tai samoja sovelluksia, mutta eri tavalla. Rajataanko esimerkiksi videoiden ja mediapalveluiden käyttö opettajan määrittämien yksittäisten linkkien taakse? Tarvitaan paljon yhteisiä pelisääntöjä. Toisaalta teknologiatuetun oppimisen mahdollistaminen kaikilla turvallisesti käytettävissä olevilla keinoilla on tavoitteena tärkeä muistaa, kun rajoituksia ja asetuksia säädetään.
Opetusteknologia on nopeasti kehittyvä ala, mutta uudistaminen on hidasta työtä. Ekosysteemiä on arvioitava koko ajan; toimiiko se halutulla tavalla opetussuunnitelman toteuttamisessa ja vastaako se strategiaamme vastuullisena ja turvallisena toimijana. Välillä joku muutos saattaa rikkoa ekosysteemin ja syntyy jonkin sortin vikatila. Silloin ensimmäinen kysymys on, että onko turvallisuus säilynyt – ja toinen, että toimiiko ekosysteemi edelleen vastuullisesti oikein.
Kirjoittaja
Jari Harvio, digikehittämispäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki