Pääkirjoitus: Itse tein ja säästin

SeOppi 2/2019


Profiilikuva: Jari Harvio
Jari Harvio
Digikehittämispäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki
Hallituksen puheenjohtaja, Suomen eOppimiskeskus ry

”Tee se itse” -teema näyttää vaikuttavan juuri nyt monella rintamalla opetus- ja oppimisteknologian sekä tuki- ja koulutusmallien kehityksessä. Moni koulutuksenjärjestäjä rakentaa tai rakennuttaa uusia ja täysin omiin tarpeisiin räätälöityjä ekosysteemejä sähköisten oppimisympäristöjen, järjestelmien ja -analytiikan hallintaan. Jopa sähköisiä oppimateriaaleja tuotetaan ihan itse omalle organisaatiolle.

Mikä kokonaisratkaisu sitten kenelläkin parhaiten pitkässä juoksussa kannattaa? Missä määrin tehdään itse? Missä määrin teettää ostopalveluna yritysten kanssa yhteistyössä? Mitä se maksaa, ja kuka lopulta vastaa mistäkin?

Myös itse tehden syntyy varmasti uusia ja raikkaita ideoita ja innovaatioita. Niihin liittyvien hyvien käytänteiden leviäminen onkin sitten jo toinen juttu. Voisiko tässä ratkaisuina olla yhteistyöverkostot, yhteiset standardit, avoin lähdekoodi, ja näiden avulla ainakin jossain määrin avoimet ratkaisut ja rajapinnat? Miten olisi yhteistyö verkostoissa toimien – tai jopa yhteiskehittäminen?

Ihan itse tehdessä saattaa maisema hävitä ympäriltä – se kuuluisa metsä puilta. Haasteeksi voi tulla myös pitkäjänteisyyden ja johdonmukaisuuden puute, sillä kehitys- ja ylläpitokuluista yksin vastaaminen harvoin on edullisin vaihtoehto. Vaikka palapelissä olisi jo mukana hyviä teknologisia innovaatioita, kehittäjäopettajia ja julkisen sektorin tahoilta hyvää yritysyhteistyötä, uskonpuute voi vaivata pitkäjänteisessä kehittämisessä. Selkänojaa tarvitaan erityisesti silloin, kun tehdään itse uutta, ja etenkin kun uutta asiaa otetaan käyttöön ja kehitetään toimintakulttuuria.

Valtiontalouden tarkastusviraston viimeisimpien tarkastuskertomusten (Yleissivistävän koulutuksen opetus- ja oppimisympäristöjen digitalisointi 7/2019) mukaan Suomessa digitalisoinnin ohjausta ja hallintaa vaikeuttavat heikko tietoperusta ja ohjauksen epäselvät lähtökohdat. Tarkastuskertomusten mukaan opetus- ja oppimisympäristöjen digitalisointi on ilmiönä, toimintana ja sääntelyn kohteena monimutkainen ja se heikentää digitalisoinnin tiedonhallintaa.

Hajanainen rahoitusmalli on puolestaan johtanut siihen, että eri toimijat tekevät päällekkäistä kehitystyötä ja hallinnointikustannukset kasvavat. Tuloksellisuustarkastuskertomuksen mukaan digitalisoinnin kehittäminen valtakunnallisesti edellyttää lähtökohtien ja suunnan selventämistä, kokeiluja ja toimivia ohjausvälineitä. Digitalisointia ja sen hallintaa ohjaavat ja säätelevät kuitenkin monet vielä puutteellisesti tunnetut tekijät, sillä digitalisoinnin ratkaisut eivät synny yksinomaan hyviä käytäntöjä seuraamalla, tutkimustietoa hyödyntämällä tai tuloksia tai vaikuttavuutta arvioimalla. Usein ratkaisut syntyvät vasta kokeilemalla eri vaihtoehtoja käytännössä.

Tutoropettaja- ja oppilasagenttitoiminta, monet oppimisympäristöjen kehittämisverkostot ja esimerkiksi MPASS.id -kirjautumisratkaisu ovat hyviä esimerkkejä onnistumisista. Sellaisia elementtejä tarvitaan lisää. Kuitenkin juuri kun tarve ja hyödyt on vasta saatu todennettua, ja toimintaa pitäisi alkaa vakiinnuttaa pysyväksi käytännöksi, nousee esille pelko rahoituksen hiipumisesta. Epävarmuus jatkuvuudesta vaivaa hyvälläkin energialla aloitettua tekemistä.

Suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus on ollut saavutusten tasaisuus. Tiedon jakaminen ja tiedolla johtamisen verkostot kannattaa nyt hyödyntää tämän vahvuuden ylläpitämiseksi. Suomen eOppimiskeskus ry on onnistuneesti tukenut ja fasilitoinut yhteiskehittämistä tällä alueella.

Isolla osalla kunnista on tulossa alijäämäinen budjetti vuodelle 2019. Heikko taloustilanne aiheuttaa haasteita myös kuntien IT-kehittämiseen. Olisiko jatkossa kokemusten jakamisen lisäksi myös kustannusten jakaminen ja siten kuntakohtaisesti niiden keventäminen yleiselläkin tasolla mahdollista?

Kyllä on. Siinä onnistutaan yhdessä, kun rakennetaan asiakkaiden omille tarvemäärittelyille perustuvia kokonaisuuksia ja otetaan hankinnan asiantuntijayritykset mukaan palvelujen ostamiseen. Myös valtion rahoitus- ja strategian ohjausprosesseja voidaan kehittää yhdessä. Kaikilla organisaatioilla tulisi olla oma kehittämisverkostonsa, jossa vastuu ja roolit olisivat selkeät ja kauaskantoiset. Näin voisimme synnyttää sellaisia yhteiskehittämiseen osallistavia ekosysteemejä ja alustoja, joissa jokainen taho saa itse tehdä oman osuutensa kannattavasti. Ihan oikeasti.