Innovatiivinen, kehittyvä koulu -malli auttaa tietotekniikan pedagogisessa käytössä

Teksti Liisa Ilomäki Helsingin yliopisto Verkko-oppimisen ja tiedonrakentelun tutkimuskeskus
Minna Lakkala

Suomalaiskouluilla on periaatteessa hyvät mahdollisuudet käyttää uutta tietotekniikkaa, mutta vain osassa kouluista kokeillaan ja käytetään uusia menetelmiä, laitteita ja välineitä monipuolisesti ja menestyksellisesti. Suuri määrä kouluista tuntuu jämähtäneen vanhaan. Eritahtisen kehityksen syitä löytyy koulujen toimintatapojen eroista.

Vuosituhannen alussa tutkimme espoolaisia kouluja ja teimme ensimmäisen ”koulumallin”, johon kokosimme ne tekijät, jotka näyttävät vaikuttavan koulun kehittymiseen tietotekniikan kautta. Teoreettinen tausta koostui kolmesta kokonaisuudesta: koulun kehittämisen tutkimuksista, mm. Suomessakin tutun Michael Fullanin ajatuksista, tietokoneavusteisen yhteisöllisen oppimisen suuntauksesta, jota edustavat mm. Carl Bereiter ja Marlene Scardamalia, sekä tietotekniikan käytön ja osaamisen tutkimuksista, joita olimme itsekin tehneet.

Vuosina 2008–2011 olimme mukana TEKESin rahoittamassa Opetusteknologia koulun arjessa -hankkeessa, jossa keräsimme aineistoa uusista kouluista. Koulumalli täsmentyi ja pelkistyi, ja tarkastelimme ilmiöitä myös innovaatiotutkimuksen näkökulmasta. Mallin nimeksi tuli Innovatiivinen, kehittyvä koulu.

Rehtori luotsaa kouluyhteisön samaan maaliin

Innovatiivisen menestymisen tekijöitä löytyy helposti. Rehtorin roolia ei saa aliarvioida: hän on lopultakin se moottori, joka saa kouluyhteisön kulkemaan samaan suuntaan.

Opettajayhteisön yhteiset visiot ja tavoitteet ovat välttämättömiä, jotta koko koulu edistyisi. Yhdessä työskentelyn kulttuurin pitää olla rakenteissa eikä vapaaehtoisten varassa. Samoin vastuun toiminnasta pitää ulottua joka opettajaan niin että kaikki ovat mukana vastuullisissa tiimeissä. Opettaja ei todellakaan ole enää yksinpelaaja!

Yhteiset käytännöt ja mallit helpottavat kaikkia, sillä sovitut ratkaisut säästävät aikaa niin opettajilta kuin oppilailta ja auttavat keskittymään oleelliseen.

Se oleellinen osa on pedagogiikka: oppijakeskeinen oppiminen, jossa oppilaat/ opiskelijat työskentelevät yhdessä tavoitteellisesti ilmiöiden ja ongelmien parissa.

Vajavainen digiosaaminen vielä vallalla

Digitaalinen teknologia on apuväline itsenäisempään ja samalla yhteisölliseen työskentelyyn. Monet tutkimukset todistavat, että oppilaiden digitaalinen osaaminen on ”reikäistä” eikä ulotu esimerkiksi lähteiden käyttöön tai edes tiedon hakemisen taitoihin. Hyvät digitaalisen teknologian tukemat pedagogiset käytännöt antavat oppilaille sellaista teknologian osaamista, jota ei saavuteta kavereiden ja verkossa surffailun kautta.

Koulussakin on helppo innostua uusista teknisistä härpäkkeistä, mutta vaikeampaa on käyttää teknologiaa pedagogisesti mielekkäällä tavalla. Ne koulut ja opettajat menestyvät, jotka miettivät yhdessä etenemistavan, työskentelevät järjestelmällisesti ja sitten etenevät sovittuun suuntaan.


Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran SeOppi-lehden numerossa 2/2012.