avo logo

AVO-hankkeen julkaisuja

AVO-hankkeen raportteja 1-4/2012

Materiaalia wikeistä ja blogeista  

Wikit ja blogit opetuksessa ja sisältöjen tuottaminen -kehittämisryhmässä on tuotettu materiaalia Wikikirjastoon. Viisautta wikin tekoon -wikikirjan teko alkoi marraskuussa 2009 Wikit ja blogit -osaprojektin (TaY) sisällöllisessä kehittämisryhmässä vertaistuotantona. Perussisällöt on saatettu valmiiksi maaliskuussa 2010, jonka jälkeen materiaali jää elämään ja muotoutumaan käyttötarpeen mukaan. Tuotantoon voivat osallistua kaikki halukkaat. Viisautta blogin käyttöön -blogioppaan siemenversio tuotettiin lokakuun 2010 ja maaliskuun 2011 välillä.

LeMill-opas

LeMill-opas kertoo selvällä suomen kielellä, kuinka opettajille suunniteltua oppimateriaalin yhteiskehittelyalusta LeMilliä voi käyttää tehokkaasti. LeMill-opas on julkaistu LeMillissä.

Verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien selvittäminen 

Hämeen kesäyliopiston selvitys valmistui marraskuussa 2009. Selvityksen päätavoitteeksi muotoutui erilaisten verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien selvittäminen sekä niiden kilpailukykyisyyden, toimivuuden ja potentiaalisuuden toteaminen. Selvitystyö jakautui kahteen päävaiheeseen, esiselvitykseen ja laajaan selvitykseen. Esiselvitysvaiheessa keskityttiin tunnetuimpien sekä potentiaalisimpien verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien ja niiden taustojen perusluontoiseen selvittämiseen. Laajassa selvityksessä kartoitettiin valittujen järjestelmien taustat sekä testattiin järjestelmät.

Second Life -oppaat

[embedyt] https://www.youtube.com/embed?listType=playlist&list=PL7A3BD316390F41BD&layout=gallery[/embedyt]

Kouluttajana toisessa maailmassa -videosarja tuo esiin Second Lifessa toimiessa ja opettaessa huomioon otettavia seikkoja havainnollisella ja leikkimielisellä otteella. Opetuskäyttöön soveltuvan elokuvasarjan on tuottanut Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ja se on osa Avoimet verkostot oppimiseen – AVO-hanketta.

Lista hankkeen kaikista tuotoksista löytyy AVO-wikistä.