Aurinko paistoi Tampereen keskustan yli, mutta mediatuottaja Aino Virtanen ei ollut toimistossa – eikä sitä oikeastaan enää ollutkaan. Hän istui työhuoneessaan kodin yhteydessä, jossa hänen holografinen tekoälyassistenttinsa Nova analysoi juuri viimeisintä virtuaalitodellisuusdokumenttia, jonka tuotanto oli edennyt yön aikana tekoälyprosessien avulla.
Mediatuottajan työ vuonna 2045 ei ollut enää samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin. Aino oli kouluttautunut uudelleen ”AI-kapellimestariksi”, kuten alalla sanottiin. Hänen tehtävänsä oli yhdistellä eri tuotantoalueita – ääntä, kuvaa, liikettä, leikkausta, tekoälyn luomia näyttelijöitä ja interaktiivisia elementtejä. Hän ei enää istunut editointihuoneessa saksimassa kuvaa, vaan antoi Novalle ohjeita ja analysoi sen tuottamaa raakaversiota.
Kokonaiskonseptin hallinta oli avainasemassa. Jokainen mediatuotanto oli monikanavainen ja räätälöitävä eri kohderyhmille. AI-järjestelmät pystyivät analysoimaan katsojien käyttäytymistä reaaliajassa ja luomaan versioita dokumenteista, jotka muuttuivat katselijan kiinnostuksen ja tunnetilan mukaan. Jos joku halusi enemmän historiallista näkökulmaa, dokumentti syvensi aihetta tekoälyn avulla luoduilla lisätiedoilla ja visuaaleilla. Jos taas katsoja oli kiinnostunut enemmän elämyksellisestä kokemuksesta, hän saattoi siirtyä VR-ympäristöön ja ”elää” dokumentin läpi.
Mediatuottajan tärkein taito ei ollut enää tekninen editointi, vaan kriittinen ajattelu ja tarinankerronnan kokonaisuus. Ainon päivän ohjelmassa oli tänään käsikirjoituksen viimeistely. Hän ei kuitenkaan naputellut käsikirjoitusta yksin – Nova oli jo luonut pohjan aineistosta, jota oli kerätty eri lähteistä. Nyt Ainon tehtävä oli varmistaa, että sisältö oli linjassa brändikonseptin ja eettisten linjausten kanssa. Tekoäly ei voinut tehdä tätä päätöstä hänen puolestaan.
Brändikonseptit olivat siirtyneet pitkälti tekoälyn hallintaan, mutta asiantuntijoiden tuli yhä määrittää, mikä oli ”oikeanlaista” tai ”tarpeeksi hyvää”. Tämä oli Ainon rooli: varmistaa, että tekoälyllä tuotetut sisällöt säilyttivät laadun, autenttisuuden ja inhimillisen kosketuksen. Hän tunsi katsojat, ymmärsi eri kulttuuriset ja historialliset vivahteet, joita AI ei aina osannut tuottaa oikein.
Iltapäivällä Aino piti tiiminsä kanssa virtuaalitapaamisen. Tiimi koostui asiantuntijoista ympäri maailmaa – graafisista suunnittelijoista, datan analyytikoista, tekoälykehittäjistä ja brändistrategeista. Kaikki työskentelivät yhdessä virtuaalisessa työtilassa, jossa tekoäly loi visuaalisia moodboardeja ja esituotantomateriaalia reaaliajassa.
Ainon työpäivän viimeinen tehtävä oli tarkastella uutta mediaformaatin kokeilua. Tekoälyllä oli tuotettu interaktiivinen dokumentti, joka yhdisti katselijan biometriset tiedot tarinankerrontaan – jos katsoja tunsi itsensä ahdistuneeksi, dokumentti ohjasi hänet rauhallisempaan sisältöön. Tämä oli osa uutta mediatuottamisen aaltoa, jossa yksittäinen sisältö mukautui jokaisen katsojan tarpeisiin.
Mutta yksi asia ei ollut muuttunut – ihmiset halusivat edelleen tarinoita. Aino tiesi, että vaikka tekoäly hoiti raskaan työn, tarinankerronnan sydän pysyi inhimillisenä. Ja se oli juuri se, mikä teki hänen työstään merkityksellistä vuonna 2045.
Aito-hankkeessa on tutkittu miten tekoäly muuttaa työtä, työtehtäviä, osaamisia ja prosesseja. Hankkeessa on toteutettu kyselytutkimus tekoälyn vaikutuksista kone- ja rakennus- media- ja ICT-aloihin. Lisäksi hankkeessa on toteutettu 20 teemahaastattelua. Nämä kuvaukset perustuvat hankkeessa kerättyyn tietoon vaikka ovatkin luonteelta leikillisiä. Se mihin suuntaa tekoäly alojen kehitystä vie, on varmasti meille kaikille osaltaan yllätys vaikka joitakin suuntaviivoja voidaan jo nähdä.
