#JaaJotain: Tekoäly open arkiavuksi


Otavian koordinoima lukiohanke Airut etsii pedagogista viisautta tekoälyn kanssa elämiseen. Tämän vuoden #JaaJotain / Open Education Week -tapahtumana hanke järjestää webinaarin, jossa esitellään kaksi reittiä, joilta löytää myönteistä jujua tekoälyn kanssa elämiseen. Taustalla on ajatus siitä, ettei tätä ravistelijaa saa poistettua todellisuudesta ja vaikka sitä voi toki rajata, opiskelijat joka tapauksessa käyttävät tekoälyä, samoin työelämä – ja tulevaisuudessa yhä useampi arjen asia liittyy tekoälyyn.

Lappeenrannan kaupungin Eduks on koonnut hyvän oppaan tehtävien muotoiluun sillä silmällä, että tekoälyn hyödyntäminen ohjautuisi vilpin sijaan tiedon prosessointiin ja tekoälyn toimintalogiikan hyöndyntämiseen monin tavoin. Webinaarissa Miika Miinin esittelee Tehtävät tekoälyaikakauteen -oppaan.

Toinen myönteisen jujun reitti kuljetaan Matleena Laakson kanssa. Hän esittelee vuoden varrella karttunutta koulutusmateriaaliaan. Matleena on jakanut avoimesti diasarjoja ja koonnut temaattisia Padlet-sivuja. Hänen AI-Padletinsä onkin mainio risteysasema tekoälyyn perehtyvälle opettajalle.

Tavataan #JaaJotain-hengessä Zoomissa https://us06web.zoom.us/j/88621764505. Ei ennakkoilmoittautumista. Osa webinaarista tallennetaan ja julkaistaan Airut-hankkeen YouTube-soittolistalla.

Lisätietoja: https://jaajotain.wordpress.com/


Kaikki tapahtumat