Suomi huipulle oppimisen ja tekniikan yhteenliittymällä

Suomen koulutusvientistrategia (OPM, helmikuu 2010) korostaa asiakkaiden tarpeisiin perustuvaa ratkaisujen kehittämistä ja tarjoamista sekä monipuolista yhteistoimintaa. E-oppimisen ratkaisut ja toimintamallit ovat yksi  potentiaalinen vientituote. Suomen eOppimiskeskuksen vuosittain toteuttamalla eEemeli-kilpailulla nostetaan esille e-oppimisen ratkaisuja sekä edistetään tuotteiden innovatiivisuutta ja laatua. Tavoitteena on kannustaa yrityksiä luomaan ja kehittämään uusia e-oppimisratkaisuja sekä löytää uusia hyviä käytänteitä ja menestystarinoita.

Tämän vuoden eEemeli-raadin puheenjohtaja Kaisa Kautto-Koivula korostaa virtuaalisen oppimisen olevan yksi tulevaisuuden menestymisen avaintekijöistä niin työelämässä kuin julkisessa koulutuksessakin. ”Suomi on ollut kansainvälisesti arvostettu tiennäyttäjä ICT-teknologiassa ja saanut laajaa tunnustusta mm. PISA-tutkimusten myötä koulutuksen laadustaan. Näiden kahden osaamissektorin yhdistäminen voisi avata Suomelle aivan uuden mahdollisuuksien ikkunan niin taloudessa kuin yhteiskunnassakin kunhan toimitaan ripeästi, ettei mahdollisuus karkaa muualle”, visioi Kautto-Koivula.

”Suomalainen opetusmenetelmä- ja sisältöosaaminen yhdistettynä softakehitykseen synnyttää uusia vientituotteita. Tehokkuuden nostamisessa digitaaliset oppimisratkaisut ja –toimintamallit ovat merkittäviä. eEemeli-kilpailun kautta luodaan edellytyksiä uusille menestystarinoille”, toteaa Tietotekniikan Liiton toiminnanjohtaja Robert Serén. TTL toimii kilpailun yhteistyökumppanina tänä vuonna jo 3. kertaa.

Suomen eOppimiskeskus ry yhteistyökumppaneineen järjestää kahdeksannen kerran eEemeli-kilpailun parhaasta e-oppimisen ratkaisusta.

eEemeli-kilpailun finalistit 2010 aakkosjärjestyksessä

(linkit töiden esittelyyn eOppimiskeskuksen sivuille)

 

Dicole Oy: Shareflect

Fantastec Oy: Virtual Playground

Kustannusosakeyhtiö Otava: Oppivat Otukset 2 – Euroopan kartta

Promentor Solutions Oy: Johdatus venäjään

Rockway Oy: Rockway – Musiikkia elämääsi

UPM-Kymmene Oyj: www.upmforestlife.com, virtuaalinen metsäretki

VTT, Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus: Hybridioppikirja

 

Tänä vuonna eEemeli-kilpailuun ilmoitetut työt olivat hyvin tasaväkisiä ja raadin valinta oli vaikea. Mukana kilpailussa oli myös uusia, toimintakulttuuria muuttavia ja motivoivia ratkaisuja. Mobiililaitteiden käyttöön perustuvia tuotteita oli tämän vuoden kilpailussa useita. Töiden taso kuvastaa erinomaisesti suomalaisten e-oppimisen tuotteiden korkeaa laatua.

 

Raati valitsi finalistit kaksivaiheisessa prosessissa: pääraadin apuna toimi esiraati, joka arvioi ennakkoon kaikki kilpailutyöt. Esiraadin jäsenet koostuivat eri-ikäisistä henkilöistä, jotka työssään käyttävät e-oppimisen ratkaisuja. Esiraadin ja pääraadin jäsenten arvioinnin perusteella seitsemän kilpailutyötä valittiin loppukilpailuun.

Seitsemästä loppukilpailijasta raati valitsee yhden kilpailutyön voittajaksi. eEemeli-kilpailun tämänvuotinen voittaja julkistetaan eEemeli-gaalassa 21.4.2010 Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa – ITK’10-konferenssissa Hotelli Aulangolla, Hämeenlinnassa.

 

Kilpailutöiden arvioinnissa arvioidaan tuotteiden pedagogista ja teknistä käytettävyyttä, kaupallista hyödynnettävyyttä, skaalautuvuutta eri oppijoille, vuorovaikutteisuutta, elämyksellisyyttä, yhteiskunnallista vaikuttavuutta, ja käyttöikää. Erityisesti painotettiin tuotteiden edelläkävijyyttä ja sitä, miten ne motivoivat oppimaan.

Kilpailun arviointiraati koostuu yritysten ja julkisen sektorin e-oppimisen, pedagogiikan ja koulutuksen asiantuntijoista.

Suomen eOppimiskeskuksen yhteistyökumppaneina kilpailun toteutuksessa ovat

Teknologiateollisuus ry, Nordea, HAMK, Microsoft, Tietotekniikan Liitto ry, Nokia Oyj,

Hämeenlinnan kaupunki, Teknologiakeskus Innopark Oy ja Hämeen DIGIBUSINESS-klusteriohjelma.

 

Lisätietoja eEemeli-kilpailusta:

Suomen eOppimiskeskus ry

Etusivu

Titi Tamminen

kehityspäällikkö

[email protected]

gsm 040 869 6306