torstai, 10 tammikuu 2019 11:41

Arviointia ja analytiikkaa

Kirjoittanut

Arviointia ja analytiikkaa -hankkeessa kehitetään lukion arviointikulttuuria ja -osaamista sekä oppimisanalytiikan hyödyntämistä oppimisessa ja arvioinnissa. Hankkeessa arviointitiimit kehittävät lukion arviointikuttuuria ja luovat lukiokoulutukseen soveltuvia arviointikäytänteitä ja -malleja. Arvioinnin monipuolistaminen ohjaa ja tukee opiskelijan oppimista mm. itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Hankkeessa selvitetään ja kokeillaan oppimisanalytiikan hyödyntämistä lukiossa. Hankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla koulun tietojärjestelmistä saadaan louhittua arvokasta dataa, jota visualisoidaan toimijoiden käyttöön. Hankkeessa kehitetään sähköisiä arviointityökaluja, jotta arvioinnista kertyvää dataa voidaan analysoida ja visualisoida. Oppimisanalytiikasta saatu tieto ohjaa opiskelijan edistymistä ja ennakoi pulmatilanteita sekä antaa merkityksellistä tietoa oppimisesta ja opettamisesta.

Hanketta vetää Lappeenrannan mediakeskus ja Suomen eOppimiskeskus ry on mukana asiantuntijana yhdessä Turun yliopiston oppimisanalytiikkakeskuksen kanssa.

Hankeaika on 1.8.2018-30.6.2020.

Lisätietoja
http://smeke.fi/arviointia-ja-analytiikkaa/

torstai, 10 tammikuu 2019 11:34

Towards Inclusive eLearning - TINEL

Kirjoittanut

Towards Inclusive eLearning: Improving Accessibility of eLearning in Higher Education from Universal Design for Learning perspective (TINEL)

Suomen eOppimiskeskus ry on mukana Hämeen ammattikorkeakoulun hallinnoimassa kolmivuotisessa, kansainvälisessä Erasmus+-hankkeessa. TINEL-hanke edistää kaikille soveltuvan oppimisen muotoiluajattelua (Universal Design for Learning, UDL) korkeakoulussa, erityisesti digitaalisissa oppimisympäristöissä. Hankkeessa kartoitetaan osallistavia sähköisen oppimisen käytänteitä, kehitetään työkaluja ja malleja, joilla parannetaan sähköisen oppimisen saavutettavuutta ja kehitetään henkilökunnan osaamista osallistavan eOppimisen kehittämiseksi UDL-näkökulmasta.

Hankkeessa ovat mukana myös Jyväskylän yliopisto, Lundin yliopisto Ruotsista, Norwegian University of Science and Technology (NTNU) Norjasta sekä University of York Englannista.

Hankeaika 1.10.2018-30.8.2021.

Lisätietoja
Kaisa Honkonen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

https://www.hamk.fi/projects/tinel/

torstai, 10 tammikuu 2019 11:24

Learning Circles in Libraries

Kirjoittanut

Learning Circles in Libraries on Erasmus+-rahoitteinen kolmevuotinen hanke, jota toteuttavat Suomen eOppimiskeskus ry:n lisäksi The Information Society Development Foundation, FRSI (Koordinaattori, Puola), Cologne City Library (Saksa), Progress Foundation (Romania) ja Peer 2 Peer University (Yhdysvallat).

Tavoitteena on parantaa, laajentaa ja tehostaa oppimismahdollisuuksia aikuisoppijoille. Hankkeen avulla tarjotaan hyödyllisiä oppimissisältöjä verkossa sekä toteutetaan opintopiirityöskentelyä verkko-oppimisen tueksi. Opintopiirityöskentelyä fasilitoidaan ja avustetaan kirjastotyöntekijöiden toimesta. Opintopiirimalli on kehitetty P2P-yliopistossa.

Suomen eOppimiskeskus ry:n vastuulla hankkeessa on verkko-oppimateriaalien kuratointityökalu sekä tietokanta (Open / online / digital education – Open Education Resource (OER)). Lisäksi yhteisten tavoitteiden toteuttaminen mm. osallistuminen white paper -kirjoitustyöhön sekä opintopiirien toteuttaminen.

Hankeaika: 1.9.2018 - 31.8.2021

Lisätietoja
Piia Keihäs
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Magdalena Krasowska
Project Coordinator
Fundacja Rozwoju Społeczeństwa Informacyjnego
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

erasmuslogo

tiistai, 28 elokuu 2018 12:48

Tietosuojaseloste: eOppimisen neuvottelukunta

Kirjoittanut

Yhdistetty rekisteriseloste ja rekisteröidyn informointi
Tietosuoja-asetus 13. artikla

Laadittu 12.6.2018
Päivitetty 28.8.2018

Rekisterinpitäjä

Suomen eOppimiskeskus ry
Y-tunnus: 1899013-7

Suomen eOppimiskeskus ry
Crazy Town
Viipurintie 4
13200 Hämeenlinna

Muut yhteystiedot
https://www.eoppimiskeskus.fi/yhteystiedot

Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö

Niina Kesämaa
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 827 6378

Rekisterin nimi

eOppimisen neuvottelukunnan henkilörekisteri

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Tietoja käsitellään

  • eOppimisen neuvottelukunnan sähköistä viestintää varten
  • eOppimisen neuvottelukunnan tilaisuuksien järjestämistä varten

Rekisterin tietosisältö

eOppimisen neuvottelukunnan uutiskirjeen lähettämistä varten rekisteriin on tallennettu henkilön sähköpostiosoite, nimi ja organisaatio.

eOppimisen neuvottelukunnan tilaisuuksien järjestämistä varten rekisteriin tallennetaan henkilön nimi, sähköpostiosoite ja organisaatio sekä tieto osallistumisesta/ilmoittautumisesta neuvottelukunnan järjestämään tilaisuuteen. Lisäksi rekisteriin tallennetaan mahdollisia muita osallistumiseen liittyviä taustatietoja, kuten ruokavaliotietoja.

Säännönmukaiset tietolähteet

Tiedot saadaan rekisteröidyiltä itseltään ja niitä kertyy rekisterinpitäjän toiminnan yhteydessä.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset

Tietoja ei luovuteta edelleen lukuunottamatta eOppimisen neuvottelukunnan tilaisuuksiin liittyviä ruokavalio- ja allergiatietoja, jotka luovutetaan ko. tilaisuuden tarjoiluista vastaavalle taholle.

Tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

eOppimisen neuvottelukunnan uutiskirjeen henkilörekisteriä säilytetään Mailchimp-palvelussa.

Muita eOppimisen neuvottelukunnan tietoja säilytetään Google Drive -palvelussa. Google on sitoutunut noudattamaan EU-komission mallisopimuslausekkeita taatessaan riittävän tietosuojatason käsittelemilleen tiedoille (Google Data Processing and Security Terms 2.0).

Tietojen julkisuus

Rekistereihin tallennetut tiedot eivät ole julkisia.

Rekisterin suojauksen periaatteet

eOppimisen neuvottelukunnan Mailchimp- ja Google Drive -palveluihin on pääsy vain neuvottelukunnan asioita hoitavilla henkilöillä. Tiedot on suojattu käyttöoikeusasetuksin.

Tietojen säilytysaika

Tietoja säilytetään kirjanpitolain mukaisesti vähintään kuusi (6) vuotta sen vuoden lopusta, kun tilikausi on päättynyt.

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin hänestä tallennetut tiedot ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää rekisterin yhteyshenkilölle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa.

Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamista rekisteristä ("oikeus tulla unohdetuksi"). Niin ikään rekisteröidyillä on muut EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet. Pyynnöt tulee lähettää rekisterin yhteyshenkilölle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa.

torstai, 28 kesäkuu 2018 08:01

KOTEK-koulutusmateriaalit

Kirjoittanut

Tälle sivulle kerätään KOTEK-hankkeissa tuotettua koulutusmateriaalia.

Opettajan tekijänoikeus -työkirja

KOTEK-koulutusten aikana esitetyistä kysymyksistä koostettiin keväällä 2018 työkirja, jossa käsitellään opetushenkilöstön esittämiä kysymyksiä sekä lainsäädännön että käytännön kannalta.

Työkirjan osoite: https://www.slideshare.net/eOppimiskeskus/opettajan-tekijnoikeus-tykirja

Creative Commons -lisenssit ja avoimet sisällöt

Tarmo Toikkanen on koonnut mobiilioppimateriaalin Creative Commonsin käytöstä opettajille LifeLearn-sovellukseen. Sovelluksen ja CC-oppimispolun voit ladata Androidille tai iOS:lle.

Webinaaritallenteet

Syksyllä 2011 Tarmo ja Ville vetivät sarjan webinaareja, joissa he tiivistivät koko tekijänoikeusoppaan sisällön puolen tunnin palasiin. Webinaaritallenteet muodostavat videomuotoisen itseopiskelua tukevan tietopaketin tekijänoikeuksista ja avoimista sisällöistä.

Vuonna 2015 KOTEK-hanke järjesti viiden webinaarin sarjan avoimesta sisällöntuotannosta ja lisensoinnista.

Vuosina 2017 ja 2018 KOTEK-hanke on osallistunut Open Education Week -teemaviikkoon järjestämällä avoimia webinaarituokioita.

Kuinka teet oppilaitoksen tekijänoikeusohjeet ja -sopimukset -opas

Tekijänoikeudet koskevat meitä kaikkia – me kaikki olemme luoneet jotain, jonka tekijänoikeudet omistamme. Opettajan työssä tekijänoikeusasiat ovat jokapäiväisiä, sillä mielekästä opetusta on mahdoton järjestää ilman muiden tekemiä teoksia.

Oppilaitoksella olisi hyvä olla tiiviit ohjeet henkilökunnalleen ja oppilailleen tekijänoikeusasioista. Tämä dokumentti antaa apua näiden ohjeiden laatimiseen. Dokumentti on tarkoitettu oppilaitoksen omia ohjeita laativille henkilöille, kaikille oppiasteille ja kaikenlaisiin opetus- ja koulutustilanteisiin.

Lisätietoja saa oppaasta Opettajan tekijänoikeusopas (Finn Lectura 2011, Tarmo Toikkanen ja Ville Oksanen), johon viitataan tässä ohjeessa sivunumeroin. Muita alan oppaita ovat Opetustoimen tekijänoikeudet (Katariina Sorvari) sekä Tekijänoikeus ja lähioikeudet (Pirkko-Liisa Haarmann). Tutustu myös verkkosivustoon Opettajantekijanoikeus.fi.

Tämä opas koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa luettelee tiiviisti kaikki opetukseen liittyvät tekijänoikeusasiat, eri sopimukset, luvat ja yleiset oikeudet. Toinen osa sisältää kaikki selvitykset, jotka kussakin oppilaitoksessa on tehtävä, jotta opettajille voidaan kirjoittaa ohjeet. Selvitettävä on mm. mitä lupia oppilaitokselle on hankittu. Lisäksi oppilaitoksen johdon on otettava kantaa epäselviin ja tulkinnanvaraisiin tilanteisiin. Kolmas osa sisältää perusrakenteen kattavasta henkilöstön ohjeesta. Sitä voi käyttää apuna ohjeiden laatimisessa.

Oppaan osoite: http://bit.ly/oppilaitoksen-tekoik-ohjeet

perjantai, 25 toukokuu 2018 08:22

Tietosuojaseloste: Opettajien täydennyskoulutushankkeet

Kirjoittanut

Yhdistetty rekisteriseloste ja rekisteröidyn informointi
Tietosuoja-asetus 13. artikla

Laadittu 12.1.2018
Päivitetty 25.5.2018

Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä
Nimi: Suomen eOppimiskeskus ry
Postiosoite: Viipurintie 4
Postitoimipaikka: 13200 Hämeenlinna
Y-tunnus: 1899013-7

Rekisteriasioita hoitavat henkilöt
Nimi: Niina Kesämaa
Tehtävä: Projektiassistentti
Puhelin: 040 827 6378

Rekisterin nimi
Suomen eOppimiskeskus ry:n koordinoimien Opetushallituksen rahoittamien opettajien täydennyskoulutushankkeiden henkilörekisteri

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Tietoja käsitellään hankkeiden toteutukseen, koulutuksiin ja muuhun toimintaan liittyen käytännön järjestelyitä, viestintää sekä hankkeiden raportointia varten.

Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennetaan henkilön osallistumismuodosta ja tapahtumatyypistä riippuen joko osa tai kaikki seuraavista tiedoista:

  • henkilön nimi, organisaatio ja yhteystiedot
  • henkilön rooli organisaatiossaan
  • tieto ilmoittautumisesta/osallistumisesta hankkeen järjestämään koulutukseen tai muuhun tilaisuuteen
  • suostumus siihen, että Suomen eOppimiskeskus ry voi lähettää henkilölle tietoa tulevista tilaisuuksista ja toiminnasta

Lisäksi Opetushallitukselle tehtävää raportointia varten osallistujista kerätään seuraavat taustatiedot:

  • äidinkieli
  • organisaatio
  • opetettava luokka-aste/linja/aine
  • henkilön rooli organisaatiossaan
  • ikäryhmä
  • kokemus opetustoimen tehtävistä vuosina

Lisäksi henkilöstä voidaan tallentaa muita ao. tilaisuuden käytännön järjestelyiden osalta olennaisia tietoja, kuten ruokavalio- ja allergiatiedot sekä osallistumiseen liittyviä tausta- ja ennakkotietoja sekä koulutuspalautteita.

Säännönmukaiset tietolähteet
Tiedot saadaan rekisteröidyiltä itseltään.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset
Rekisteriin tallennettuja tietoja luovutetaan eteenpäin vain hankkeen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisista syistä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lähitapaamisiin liittyvät tapahtumajärjestelyt, kuten erityisruokavaliotietojen ja allergioiden toimittaminen tarjoiluista vastaaville tahoille.

Hankkeita rahoittaa Opetushallitus. Raportoinnin yhteydessä rahoittajalle toimitetaan yhteenvetotietoina hankkeen järjestämien tilaisuuksien osallistujamäärät, tilastot osallistujien taustatiedoista sekä tilaisuuksista kerätyt palautteet.

Tietoja ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Rekisteriä säilytetään Google Drive -palvelussa.

Google on sitoutunut noudattamaan EU-komission mallisopimuslausekkeita taatessaan riittävän tietosuojatason käsittelemilleen tiedoille (Google Data Processing and Security Terms 2.0).

Rekisterin suojauksen periaatteet
Rekisterissä olevat tiedot eivät ole julkisia, ja tietoja käsitellään huolellisesti niin, että henkilön yksityisyyden suoja turvataan. Rekisteriin on pääsy vain hankkeiden toimijoilla. Tiedot on suojattu Google Drive -palvelun käyttöoikeusasetuksin.

Tietojen säilytysaika
Opetushallituksen rahoittamissa hankkeissa hankkeen tositteet tulee säilyttää kirjanpitolain mukaisesti vähintään kuusi (6) vuotta sen vuoden lopusta, kun tilikausi on päättynyt.

Valtionavustuslain 28 §:n mukaan hankkeeseen liittyvät hankinta- ja muut sopimukset on dokumentoitava ja arkistoitava kymmenen (10) vuotta valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta.

Tarkastusoikeus ja tarkastusoikeuden toteuttaminen
Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin hänestä tallennetut tiedot siten kuin tietosuoja-asetuksen 12. ja 13. artiklassa on säädetty. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot, pyyntö tulee lähettää rekisterin yhteyshenkilölle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä.
Mahdollisesta tarkastusoikeuden epäämisestä annetaan kirjallinen kieltäytymistodistus.
Kieltäytymistodistuksen saatuaan, tai jos rekisteröity ei saa kolmen kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä kirjallista vastausta rekisterinpitäjältä, hän voi saattaa asian kirjallisesti tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. Tietosuojavaltuutetun toimiston osoite on: PL 800, 00521 Helsinki.

Tiedon korjaaminen ja tiedon korjaamisen menettely
Rekisteröity voi vaatia tiedoissa esiintyvän virheen korjaamista tai poistamista siten kuin tietosuoja-asetuksen 16. artiklassa on säädetty. Virheellisen tiedon korjaamista koskeva pyyntö on esitettävä kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Tiedon korjaamista pyytävän henkilöllisyys varmistetaan tarvittaessa.
Mahdollisesta tietojen korjaamisesta tai poistamisesta kieltäytymisestä annetaan kirjallinen todistus. Asiakkaalla on oikeus saattaa asia tietosuojavaltuutetun ratkaistavaksi. Tietosuojavaltuutetun toimiston osoite on: PL 800, 00521 Helsinki.

Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Henkilötietoja ei käytetä eikä luovuteta käytettäväksi suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia eikä markkina- ja mielipidetutkimusta varten. Mikäli henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn suostumukseen perustuen, rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla tästä rekisterinpitäjälle.

tiistai, 22 toukokuu 2018 07:48

KOTEK-tietosuojaseloste

Kirjoittanut

Yhdistetty rekisteriseloste ja rekisteröidyn informointi
Tietosuoja-asetus 13. artikla

Laadittu 24.1.2018
Päivitetty 22.5.2018

Rekisterinpitäjä

Suomen eOppimiskeskus ry
Y-tunnus: 1899013-7

Suomen eOppimiskeskus ry
Crazy Town
Viipurintie 4
13200 Hämeenlinna

Muut yhteystiedot
https://www.eoppimiskeskus.fi/yhteystiedot

Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö

Niina Kesämaa
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 827 6378

Rekisterin nimi

KOTEK-hankkeiden henkilörekisteri

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Tietoja käsitellään KOTEK-hankkeiden koulutuksiin, webinaareihin ja muuhun toimintaan liittyviä käytännön järjestelyitä ja viestintää varten.

Lisäksi tietoja käsitellään hankkeen hallinnoinnin ja raportoinnin yhteydessä.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat:

  • henkilön nimi, organisaatio ja yhteystiedot
  • henkilön työtehtävä, oppilaitosaste sekä opetettava oppiaine
  • tieto ilmoittautumisesta/osallistumisesta hankkeen järjestämään tilaisuuteen

Lisäksi henkilöstä voidaan tallentaa muita ao. tilaisuuden käytännön järjestelyiden osalta olennaisia tietoja, kuten ruokavalio- ja allergiatiedot sekä tilaisuuskohtaisia erityistoiveita, ennakkotehtäviä ja osallistujapalautteita.

Säännönmukaiset tietolähteet

Tiedot saadaan rekisteröidyiltä itseltään ja niitä kertyy rekisterinpitäjän toiminnan yhteydessä.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset

Rekisteriin tallennettuja tietoja luovutetaan eteenpäin vain hankkeen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisista syistä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lähitilaisuuksiin liittyvät tapahtumajärjestelyt, kuten erityisruokavalio- ja allergiatietojen toimittaminen tarjoiluista vastaavalle taholle.

Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen raportoinnin yhteydessä rahoittajalle toimitetaan yhteenvetotietoina hankkeen järjestämien tilaisuuksien osallistujamäärät sekä tilaisuuksista kerätyt palautteet.

Tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Rekisteriä säilytetään Google Drive -palvelussa.

Google on sitoutunut noudattamaan EU-komission mallisopimuslausekkeita taatessaan riittävän tietosuojatason käsittelemilleen tiedoille (Google Data Processing and Security Terms 2.0).

Tietojen julkisuus

Rekisteriin tallennetut henkilötiedot eivät ole julkisia.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisteriin on pääsy vain KOTEK-hankkeen toimijoilla. Tiedot on suojattu Google Drive -palvelun käyttöoikeusasetuksin.

Tietojen säilytysaika

KOTEK-hankkeita rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen tositteet tulee säilyttää kirjanpitolain mukaisesti vähintään kuusi (6) vuotta sen vuoden lopusta, kun tilikausi on päättynyt.

Valtionavustuslain 28 §:n mukaan hankkeeseen liittyvät hankinta- ja muut sopimukset on dokumentoitava ja arkistoitava kymmenen (10) vuotta valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta.

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin hänestä tallennetut tiedot ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää rekisterin yhteyshenkilölle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa.

Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamista rekisteristä ("oikeus tulla unohdetuksi"). Niin ikään rekisteröidyillä on muut EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet. Pyynnöt tulee lähettää rekisterin yhteyshenkilölle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa.

perjantai, 23 helmikuu 2018 09:52

Digitaalisen oppimisen webinaarisarja

Kirjoittanut

Suomen eOppimiskeskus ry järjestää säännöllisesti webinaareja, joissa yhdistyksen jäsenorganisaatiot esittelevät tuotteitaan, palveluitaan ja osaamistaan. Webinaarisarjan myötä kannustamme alan toimijoita verkostoitumaan keskenään, tutustumaan toistensa osaamiseen ja ennen kaikkea jakamaan omaa osaamistaan.

Tulevien webinaarien aikataulut löydät koulutusblogistamme.

Mukaan webinaarisarjaan?

Yhdistyksen jäsenet voivat varata puheenvuoron webinaarisarjasta ottamalla yhteyttä sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

keskiviikko, 21 helmikuu 2018 15:28

Open Education Week 2018

Kirjoittanut

Jaa Jotain webinaarisarja 2018 banneri

Jaa jotain -teemaviikko järjestetään jo kuudetta kertaa 5.-9.3.2018 Open Education Weekin hengessä. Jakamisen ohjeet löydät Creative Commons -sivustolta. Vuoden 2018 tempausta vauhdittavat Suomen eOppimiskeskus ry, KOTEK-hanke ja Otavan Opiston Suunta-tiimi.

KOTEK-hanke tarjoaa viikon aikana webinaareja mm. tekijänoikeuksiin, avoimeen sisällöntuotantoon ja saavutettavuuteen liittyen.

Webinaaritallenteet

Jaa jotain -viikon webinaaritallenteet YouTube-soittolistana.

Maanantai 5.3.2018

Open Education Week -webinaarisarjan ja Jaa Jotain -teemaviikon avaus - Tarmo Toikkanen, Kaisa Honkonen ja Anne Rongas
Avauspuheenvuoro - Kaisa Honkonen & Tarmo Toikkanen: Webinaaritallenne
Anne Rongas: Webinaaritallenne - Esitysdiat
Tarmo Toikkasen Google Slides -vinkki: Webinaaritallenne

Perusopetuksen wikiloikka - Tero Toivanen
Webinaaritallenne - Esitysdiat

Tiistai 6.3.2018

Webinaarista taitoa tekijänoikeuksiin

Torstai 8.3.2018

Saavutettavuusdirektiivi - Tero Huttunen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Webinaaritallenne

tiistai, 23 tammikuu 2018 13:23

Some-ohjeistuksia

Kirjoittanut

SosiaalinenMedia.org-wikistä varmuuskopioitu linkkilista.

Julkishallinto

Kirkot, järjestöt ja liitot

Kunnat ja kaupungit

Media

Opetustoimen TVT-strategiat

Oppilaitokset

Puolueet

Urheiluseurat

Yritykset

Muut aineistot ja linkit

Uutiset, artikkelit ja esitykset

Englanninkielisiä ohjeita

Sivu 1 / 3