Piirroskuva viidestä ihmisestä. Kaksi puhuu videopuhelua keskenään ja kolme tekee ryhmätyötä.

Teema 2: Osallisuus ja hyvinvointi

Tervetuloa Osallisuuden ja hyvinvoinnin teemaan!

Hyvinvoinnin kehässä hyvinvoiva ihminen oppii ja oppiminen lisää hyvinvointia. Kun teemme opetuksen ja oppimisen muotoilua, on hyvä pysähtyä tarkastelemaan, millä tavoin varmistamme arjen hyvinvoinnin. 

Osallisuuden tunne on yksi merkittävimmistä hyvinvoinnin elementeistä. 

Osallisuuteen liittyviä käsitteitä ovat osallistuminen ja osallistaminen. ITLAn mukaan

  • Osallisuus sisältää henkilökohtaisen tunteen osallisuudesta.
  • Osallistuminen ei välttämättä sisällä henkilökohtaista tunnetta osallisuudesta.
  • Osallistaminen tarkoittaa ihmisen ottamista mukaan johonkin yhteiseen.

Nämä kolme käsitettä eivät siis ole sama asia. Niissä on nyanssiero, joka meidän tulisi huomioida kun pohdimme opetuksen vuorovaikutuselementtejä ja niiden vaikutusta hyvinvointiin. Toimivan vuorovaikutuksen pohjana on luottamus siihen, että tulen kohdatuksi ihmisenä ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Universal Design for Learning -viitekehykseen perustuvassa opetuksen muotoilussa oppijoiden lähtökohdat huomioidaan alusta alkaen. Tietenkään kaikkia mahdollisia haasteita ei pystytä etukäteen arvaamaan, mutta tyypillisimmät huomioidaan. Tämä vähentää jo merkittävästi mahdollisesti tarvittavaa myöhempää muokkaustyötä.  

Tämän teeman kouluttajina ovat Virpi Soini, Kaisa Honkonen, Jukka Lehtoranta ja Niina Kesämaa. Osion tavoitteena on

  • käydä tutustumisretkellä oppijan haasteisiin teknisessä maailmassa
  • ymmärtää miten opetuksen muotoilussa otetaan huomioon oppimisen haasteita
  • tutustua Universal Design for Learning -viitekehykseen,
  • tutustua hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin verkko-opetuksessa,
  • poimi listauksesta eri katergorioista pari verkkotyökalua, joita et ole aiemmin käyttänyt.

Aineistona sinulla on tässä osassa useita luentovideoita, jotka avaavat teemaa sekä opettajan että oppijan näkökulmasta. 

Näiden lisäksi aineistosta olevat tehtävät toimivat johdatuksena seuraavana olevaan Teknologia-teemaan. Teknologiakyselyllä kartoitamme teillä käytössä olevia työvälineitä, jotta voimme tukea myös niiden käytössä.

Mikäli tämä osa-alue on sellainen, johon haluat keskittyä enemmän ja käyttää oman työsi kehittämiseen, voit tutustua syventäviin aineistoihin tarkemmin. Valitse niistä itsellesi parhaimmat.

Oikein mukavia oppimisen hetkiä!

PS. Save the date: Mikäli haluat tulla paikalle keskustelemaan ja kysymään tietoturva ja tietosuoja-asioista, pistä kalenteriin ylös 28.11.2022 klo 14-16. Laitamme tästä erillistä viestiä lähempänä.


Edellisen tehtävän koonti ja kurssilaiset jaetut työt

Jaetut työt

>>> Kiitokset kaikille ajatuksistanne. Virpin kanssa teimme pienen koosteen esille nousseista asioista. Kooste on rakennettu rikastamaan kurssimme teemoja ja Hanne Kolin ajatuksia digiopetuksen pedagogista kulmakivistä

Fyysisten tilojen kehittämisessä voidaan hyödyntää myös biofiilistä suunnittelua. Seuraavassa 2 artikkelia aiheesta, jos teillä sattuu esimerkiksi olemaan oppilaitoksen tilojen uusiminen käynnissä. 

Helsingin yliopiston opetustilan uudistaminen: https://digirikastetut.fi/case-2/

HAMK – hybridiopetustilan uudistaminen: https://blog.hamk.fi/digi-hamk/plussan-puolella-tiloja-monipuolisen-hybridiopetuksen-tueksi/

Vinkkaa Kaisalle, jos sinulla on vastaavia tilaratkaisuja tai kokemuksia remontista.

Kaikille yhteiset asiantuntijapuheenvuorot

DEMO: Miltä näyttää maailma erityisoppijan silmin – tutkimusmatka oppijan haasteisiin, Niina Kesämaa, kesto 20 min

Universal Design for Learning – kaikille soveltuvan opetuksen muotoilu

Video: Mitä saavutettavuudella tarkoitetaan, Kaisa Honkonen, kesto 14 min
Video: UDL – Universal Design for Learning, Jukka Lehtoranta, kesto 10 min

Verkko-opettajan erilaisia rooleja, Virpi Soini, kesto 7:27

Hyvinvointi ja osallisuus, Virpi Soini, kesto 17 min

Tehtävät

Tässä jaksossa sinulla on sekä palautettavia tehtäviä että oman kehitystehtävän edistämiseen liittyviä tehtäviä.

Palautettavien tehtävien palautuspäivä 10.11.2022.

Palautettavat tehtävät
Tällä kertaa tehtävät tutustuttavat sinut uusiin työvälineisiin ja sitä kautta valmistavat sinua seuraavaan teknologiaa käsittelevään osioon.

1) Oma digiympäristoni -kysely
Pyytäisimme sinua vastaamaan lyhyeen kyselyyn omasta työympäristöstäsi. Käytämme kyselyn vastauksia seuraavan osion suunnitteluun.

2) Koulutukseen sopivien verkkopalvelujen testaus
Kooste erilaisista koulutukseen sopivista palveluista
Verkkopalvelujen/työvälineiden testien tuloksia -lomake
– Valitse koosteessa olevista eri kategorioista pari palvelua, joihin et ole tutustunut aiemmin. Kokeile niiden soveltuvuutta omaan työhösi.
– Vastaa lomakkeella, mitä verkkopalvelua testasit, mikä toimi ja mistä jäi kysymyksiä

Oman työn kehittäminen

Olemme nyt tutustuneet

  • digipedagogiikan muotoilun perusteisiin,
  • opiskeliljoiden haasteisiin,
  • erilaisiin muotoiluoppaisiin,
  • Universal Design for Learning -viitekehykseen ja
  • muutamiin koulutukseen soveltuviin verkkopalveluihin

Seuraavassa osiossa syvennymme opetusteknologiaan, tietoturvaan ja tietosuojaan. Tämän jälkeen edessä on vielä oppimisanalytiikka ja muuttavat toimintaympäristöt.

Tässä kohdassa pyytäisimme, että otat taas tarkasteluun oman työsi. Löytyykö rajapintoja jo käsiteltyihin asiohin? Onko sinulla herännyt ajatuksia mitä voisit omassa työssäsi tarkastella tarkemmin?

Tämän osion syventävistä aineistoista löydät vinkkejä osallisuuden ja hyvivoinnin kehittämiseen. Myös nämä aiheet voivat olla tarkemman tarkastelusi kohteina.

Syventävät aineistot

Tähän osioon olemme koonneet aineistoja, joihin voit tutustua, mikäli haluat kiinnittää omassa työssäsi huomiota erityisesti tähän osa-alueeseen.

Asiantuntijapuheenvuoroja hyvinvoinnista

Aineistoja saavutettavan opetuksen suunnitteluun

Lisäaineistoja tutustuttavaksi

Koulutuksen sisällysluettelo

Johdanto
Teema 1: Digi ja pedagogiikka
Teema 2: Osallisuus ja hyvinvointi
Teema 3: Teknologia
Teema 4: Analytiikka ja data arvioinnin tukena
Teema 5: Nopeasti kehittyvä toimintaympäristö
Yhteystiedot

Lisätietoja